Mikä ihmeen vaihto?

Jos olet vaihto-oppilaana sellaisessa opinahjossa, jossa joudut olemaan ja opiskelemaan kuin Suomessa, olet valinnut kohteesi huonosti. Jos oikeasti hikoilet tenttien ja rent:ien kanssa, niin joko otat kaiken liian vakavasti, tai sitten sinua odottaa rankka ja stressirikas, väkipakolla punnerrettu elämänmatka. Vaihtoretki on kuin otos elämästäsi, sellainen markkinatutkimukseen sopiva: olet siellä reissussa juuri sellainen kuin kotonakin olet. Valitset kursseja, joista pidät. Valitset päiviä, jolloin pidät enemmän paikkallista kulttuurista ja tavoista kuin koulunpenkistä. Skippaat ne luennot, joille ei tarvitse tai huvita mennä ja elämöit jossain muualla. Tässä muutama esimerkki, mitä voi tehdä, jos et ole koulussa:

1. Viettää syntymäpäivät saarella

2. Mennä Espanjalaisen ratsastuskoulun aamuharjoituksiin

1. ”Ei kakskytkaksvee synttärit mikää iso juttu oo”

Ota kymmenen vaihtarikaveriasi mukaan ja painele saarelle. Ota mukaan vilttejä, paljon juomaa ja hyvää ruokaa. Kuuntele kun sinulle lauletaan Paljon onnea vaan kanadanaksentilla tai rehellisesti espanjaksi. Pidä puhe kakku kädessä ja huuhdo murheet sprizereiden voimalla huomiseen. Pelaa pölkkyä viinapulloilla ja paranna maailmaa auringonpaisteessa koko iltapäivä. Grillaa kaksikymmentäminuuttiagrilleillä ja mieti, että on yksi siisteimmistä päivistäsi Itävallassa. Mieti, miten olet tullut siihen ja mitä edessä on? Havahdu mietteistäsi, sillä on sinun vuorosi kaataa pulloja. Heitä voittoisa heitto, jolloin vastustajajoukkue lähtee laulamaan Happy birthday:ta ventovieraalle kadunmiehelle, toinen toisen reppuselässä. Elä nuoruuttasi, mieti huomenna.

2. ”Ne on vaan hevosia”

Koska 1500-luvulla oli Euroopassa muotia ratsastuskoulut, niin Wienikin halusi omansa. Niinpä Espanjasta roudattiin toinen toistaan komeampia hevosia ja hoitajia Wieniin ja alettiin ratsastamaan, upseerit ja hovi etunenässä. Vuodet kuluivat ja 1700-luvulla paikallisia alkoi harmittamaan, kun joutui ratsastamaan ulkona ja kylmässä. Ratkaisu tähän oli rakentaa pienen jäähallin kokoinen, kolmikerroksinen ratsastusareena, barokkityyliin. Koska se oli hoville, niin se myös näytti ja näyttää yhä siltä. Puitteet ovat todella kunnossa, niin kuin koko organisaatiokin: 72 hevosta, 40 ratsastajaa ja muutama tila missä kasvattaa näitä omia hevosia. Ja mikä hienointa: aivan Wienin historiallisessa keskustassa on vielä tänäkin päivänä piilossa tämä täysin toimiva ratsastuskoulu, talleineen ja harjoituskenttineen. Vierekkäin internetkahvilat ja hevostallit, huh huh. Yhtä hevosta koulutetaan 10-12 vuotta, ennen kuin se pääsee esiintymään. Ratsastajilla kestää vain n. kahdeksan vuotta, minkä jälkeen he ratsastavat koko elämänsä tässä koulussa ja samoilla hevosilla. Jos et tiedä hevosista tai tyylistä mitään, mene käymään.

Kolmas aina yhtä hyvä vaihtoehto on mennä puistoon ottamaan aurinkoa ja juomaan kylmää valkoviiniä.

Neljäs on juhlia vappua suomalaiseen tyyliin Wienissä! Kaikki paikalliset suomalaiset samaan baariin, nimeltään Tunneli. Eli, huomenna menoksi ja janoksi. Ei varmaan paljon selittelyä kaipaa.

Hyvää vappua sinne!

PS. Espanjalaisessa ratsastuskoulussahan valokuvaus oli tosiaan sallittua.

Koiranelämää ja Ahaa-patukoita

Tuntuu uskomattomalta, että joku voi kirjoittaa Shetlannin terrieriajohäntäkoiran käytöksestä, tavoista ja ikenien tummumisesta monta monta liuskaa. Omistaja voi voivotella, että kaikkia merkin edustajia vaivaa sen oikean etujalan rakennevika, jonka takia Lassi usein kaatuu juostessaan pulujen ja bernharndinkoirien pers..perässä. Mutta kun omistautumisen kääntää johonkin itseään ja sitä omaa nuppia kiinnostavaan, niin yllättävän paljon sitä pystyykin jokin asia kiinnostamaan. Oli se sitten perhojen sitominen, linnunpönttöjen rakentaminen tai harmaa-maatiaisen populaation muutosten seuraaminen, niin kun sydän sykkii sille, niin se on menoa. Ja kun siitä pääsee kirjoittamaan, niin ai ai ja yes sir!

Olin äsken Global Marketing kurssin kokeessa ja ei terve moro! Lukeminen tenttiin oli vanhaa tuttua ja turvallista, muutaman kerran diat läpi ja nauttimaan elämästä aurinkoiseen keskustaan. Mutta se juju tässä onkin, että samaan tapaan kuin se kaitaveteläinen terrieriajohäntäkoiran omistaja, kun seuraa mielenkiinnon kohteensa elämää, niin sitä vain tietää yllättävän paljon. Jos minä luin tenttiin tunnin, niin rehellisesti voin sanoa, että olen lukenut myös palttiarallaa pari vuotta aika intensiivisesti. Tentissä oli kysymys, että miksi kampanja kannattaa aloittaa PR tempauksella ja jatkaa sitä perinteisen markkinoinnin keinoilla? Luultavasti dioissa olisi ollut tähän vastaus, mutta jos vain olet oma-aloitteisesti lukenut artikkeleita, kolumneja, blogeja, nettisivuja ja kysellyt ja tonkinut, niin tiedät kyllä vastauksen. Olet lukenut omia kirjojasi, på engelska och finska ja tajunnutkin niistä jotain. Se elämys siellä koetilanteessa on aika siisti, kun huomaat omaavasi paljon ja hyödyllistä tietoa, jonka olet vain oppinut jostain. Joissain tapauksissa jopa naureskelet kysymykselle, koska se on auttamattomasti vanhanaikainen. Sinusta tuntuu, että jos nyt kirjoitan tähän vastauksen, mitä mieltä minä oikeasti olen, niin se on tasan ja jämptisti nolla pistettä. Alan miehien ja naisien mielestä sinun vastauksesi voisi tosin olla oma työhuone ja viiden viikon kesäloma.

Että tällaista tuli vaan taas mieleen, hienoja elämyksiä, kun huomaa osaavansa jotain. Olo on kuin alakouluikäisellä, kun ne ”sanat” alkavat avautua. Reenattu on, ja yhtenä päivänä se ahaa elämys vain löytää sinut. Tiedät, että on vielä paljon oppimista, mutta se avain sen kaiken omaksumiseen on löytynyt.

PS. Koska tiistaina 22.4 allekirjoittanut täytti 22, niin täytyyhän sitä juhlia. Siksi järkkäsin barbeque-afternoon sellaiselle saarelle täällä. 12 parasta vaihtarikaveria, kevään ensimmäinen grillaus ja luvattu lämpötila + 20, pilvettömältä taivaalta. Jokaisella omat valmisteluhommat, joten huomenna pöydässä on kaikki mitä tarvitaan, samppanjasta kotitekoiseen synttärikakkuun. Musiikkia, sprizereitä ja tyhmiä vitsejä, ohhoh. Illalla juhlimaan kaupunkiin, koska täällä on paikallinen Taiteiden yö. Voi olla aika siisti päivä.

"Only the Brave"

Jos vielä tuoksuu hyvälle, niin joutuu ostamaan. Ja jos ei, sitten ostetaan ihan vain koristeeksi.

ATV:n ja TVTV:n välistä

No niin lapset ja lapsenmieliset! Muistatteko ne ajat, kun katsoitte Mustapippuria, festarispesiaaleja tai Pornostaraa? Legendaarisia haastatteluja ja ”Sisulla siitä selviää” settejä, puhumattakaan lukuisista peliohjelmista. Wöööööööörd, taagia suomiräppiä ja seuraavassa makasiinissa hirveitä hevivideoita! Taustahäröilyä ja levottomia haastatteluja, Wallua ja Tumppia, Saschaa ja Raakkelia. Skederec pyörimään ja sen jälkeen itse ulos hinkkaamaan kurbeja ja vanhuksien hermoja.

Siellä oli kaikki, mitä nykyään puuttuu televisiosta. Jengi veti ympäri Suomea soossissa ja homeessa, kuva oli kuin neuvostoliittolaista HD:tä. Sanoma kuitenkin välittyi ja homma kehittyi vuosien saatossa. Voin rehellisesti sanoa, että jos et seurannut aikaasi, etkä katsonut Moon TV:tä ysärin lopussa ja uuden ajan alussa, olit pihalla kuin Porilainen jazzmuusikko Tuskafestivaaleilla. Loppuvaiheessa homma näytti jo varsin mainiolta ja moni muistaa esimerkiksi varmaan vieläkin Mustapippurin Dickiens sponssipaidat ja tyylikkään keittiön?

Nyt nämä ajat ovat takaisin. Moon TV starttaa taas, nettitelevisiona. Odottakaa vuoden loppuun ja nauttikaa, ketut.

Se pieni ero.

Heineken - Walk in Closet Commercial - Click here for the funniest movie of the week

Lisättävää?

Bad hair day.

Tuntuuko joskus siltä, että on huono päivä? Oikein semmoinen, ettei mikään huvita. Tai herätessä kaikki oli vielä hyvin, mutta mitä edemmäs päivä kulkeutuu, sitä suttuisempi siitä tulee. Mietit mielessäsi, että kuinkakohan ärsyttävä persoona oli Mr. Murphy aikanaan. Vaikka mitä tekisit, se ei tunnu menevän oikein. Jo vähän kuivan paahtoleivän voitelu ei oikein luonnistu, kun Oivariini loppuu juurikin sinä aamuna. Kahvia keittäessäsi huomaat, että Juhlamokkaa on kyllä jäljellä ja vettä tulee hanasta, mutta miten ne suodatinpaperit? Kämppäkaveri on kaverillisesti käyttänyt viimeisen eilen, ilman hankkimatta uusia. Ei se mitään, onhan sentään paketin viimeinen paahtoleipä kädessäsi, vaikkakin vähän niukalla voilla. Kävellessäsi huoneeseesi leipä putoaa lattialle, eteisessä. Ja kumpi puoli leivästä, voillinen vai voiton koskettaa maata? Jos tässä vaiheessa vastasit voiton, ota minuun yhteyttä, sillä haluan sinut työskentelemään mainostoimistooni muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Optimisti on nimittäin kevät ihmishahmossa.

No eihän se päivä vielä siihen loppunut, on vasta aamu. Matkalla kouluun saat tarkastusmaksun, sillä kausi loppui eilen. Laittaessasi sakkoa laukkuusi, bongaat post-it:in, joka muistuttaa että uusi matkalippusi tänään! Tyytyväisenä organisaattorisista taidoistasi selailet matkapuhelimestasi seuraavan kappaleen, samalla kun merkkivalo ilmoittaa uudesta viestistä. ”Olethan jo onnitellut äitiä tänään? Lähettäjä: sisko”. No niin, paljonko se äiti nyt täyttikään? Ja paljon se on puhunut siitä uudesta pöytäliinasta, jonka tosiaan olen hommannut hänelle lahjaksi. Niin ylpeä olo että ohhoh, kukkakaupan kautta käymään vanhemmilla sitten illalla. Tämä kaikki edellä mainittuhan on luonnollisesti tapahtunut raitsikassa numero kahdeksan, missä olet istunut koko matkasi Heivari-Arskan vieressä. Juuri pyykättyihin releisiisi on tarttunut mukava kadunmiehen eau de toilette trendituoksu, kaupan päälle.

Koulussa ei sen kummempaa, mitä nyt missasit juuri viimeisen mahdollisuutesi ilmoittautua uusintakokeeseen. Ei muuta kuin ensi syksynä sitten istumaan luennoille uudestaan. Syy: laiskuus, välinpitämättömyys ja tyhmyys.

Jo putkeen menneen koulupäivän jälkeen palaat kotiisi. Peruslaskut ja muistutukset ovat sinua vastassa, sekä kirje isännöitsijätoimistosta. Mitäköhän kivaa ne ovat minua varten keksineet? Avaat kirjeen ja luet otsikon: Huomautus. Liitteenä kopio taloyhtiön järjestyssäännöistä ja muistutus, että kolmannesta ulos. Eipä siinä kai mitään, saahan niitä uusia kämppiä aina. Loppuilta sujuukin sitten varsin mainiosti, mitä nyt perittyjen osakkeidesi arvo on laskenut päivän aikana 8,7 %. Onneksi sentään loppuillasta saat rentoutua laadukkaan jalkapallon seurassa, sillä luvassa on Champions Leaguen finaali. Kylmät oluet jääkaapissa ja sipsit lempidipillä, mikään ei voi mennä vikaan. Paitsi kun ottelua on pelattu 87 minuuttia, lähetys katkeaa tilanteessa 1-1. Ei kai tässä muu auta kuin mennä nukkumaan, sillä lähetystä ei pystytä enää jatkamaan.

Seuraavan aamun Hesarissa jatkoaikaosumaa hehkutetaan jumalankädestä seuraavana, jalkapallon historiaa muuttavana maalina. Ei se mitään, nukuinhan Suomen euroviisuvoitonkin.

Jos edellä mainittu kuulosti huonolta onnelta, se ei sitä ole. Tässä jenkkien tunnustusten luola.net, joillain ihmisillä on vain päiviä, jolloin ei pitäisi nousta sängystä: FMylife

PS. Haluatko ottaa oikeaan mainoskilpailuun oikeasti osaa oikeilla yrityksillä ja oikeilla tavoitteilla? Tässä ohjeet [paina näitä sanoja], nähdään palkintogaalassa.

9, 61 € + iltalisät.

Tällä hetkellä, siis juuri nyt ja tässä, on fiilis, että on yrittänyt. On tehnyt asioita ja kokenut, elänyt kuin viimeistä päivää. Stressannut niistä asioista, joista jokainen stressaa. Iloinnut asioista, mistä kaikki iloitsee. Tosin, olen kyllä iloinnut asioista, jotka joillekin on vain harmaata ja arkea. Sieltä arjesta voi löytyä yllättävän siistejä juttuja, jos ottaa laput pois silmiltä. Yhtenä esimerkkinä otan tarkasteluun nyt työhakemuksen lähettämisen. Tässä tunnetun, wieniläisen professori Paljas Kuiskeen monivaiheinen ja kattava esimerkki, miten löydät työhakemuksen lähettämiseen ja vastauksen odottamiseen todellisen syvyyden:

1. Hae paikkaa, joka oikeasti kiinnostaa.

That’s it. Jos haet paikkaa S-Marketin kassalle ja olet yli 20-vuotias ja korkeakoulussa, niin älä ihmettele, ettei inspiroi. Tiedän, välillä on pakko hakea, sillä jos rahat loppuvat, niin mieluummin mulkkuja asiakkaita kuin lisää opintolainaa. Mutta olepa rehellinen, kauan pikkelssipurkkien hyllyttäminen tyydyttää sinua? Palkankorotus vuoden jälkeen? Tyydyttää tutkimusten mukaan keskimäärin neljä kuukautta. Perus opiskeluhanttihomma on hyvä perusta, mutta arjesta ja elämässä pitää aina yrittää seuraavaan korkeuteen. Varsinkin, kun olet jo kokoamassa kerroshampurilaisia suolakurkulla ja ilman. Miksi et hakisi järkevämpää, sinun elämääsi edistävää työtä?

Siksi erittäin hyvä idea on, että aloita mol.fi, selaa kaikki ilmoitukset ja kun oikeasti vähän pulssi nytkähtää jonkun kohdalla, anna palaa. Kun sinua jännittää hakemuksen kirjoittamisessa, tiedät, että nyt on jotain muutakin kuin redbullia kehossasi. Kirjoita jotain aivan muuta kuin tähänastisissa hakemuksissa olet täräyttänyt. Anna palaa, olet jo ”tyytyväisenä” kaupan kassalla, vaateliikkeessä, huoltoasemalla, turvatarkastajana tai taksikuskina, joten yksi työ on jo turvana. Vaikka vaatimukset olisivat kovat siihen assarin paikkaa, niin palkkana on muutakin kuin tilinauha ja firman pikkujoulut. Palkkana on jatkuva motivaatio, oma kehittyminen ja paremmalta näyttävä CV. Oma käsitykseni on, että mieluummin lakitoimiston kahvinkeittäjän suodatinpussivastaavana á 5 €/h kuin pesemässä autoja 13 €/h. Ellet siis halua pesuainealalle.

Kun olet lähettänyt siihen oikeasti kiinnostavaan paikkaan hakemuksen, on sinulla muutama seuraava viikko mitä odottaa. Käyt katsomassa sähköpostisi, josko siellä olisi jotain? Meniköhän se hakemus perille määräajassa? Laitoinko puhelinnumeroni oikein? Sinne on varmaan tullut niin paljon hakemuksia, ettei meikäläisellä ole saumaa.

Tiedän. Tuttuja tunteita. Kunnes yhtenä päivänä puhelin soi.

300 €, kolehti. "Jussi Tarhan haastatteluun"

Oletko ollut paikassa, jossa haluat olla, mutta samalla haluaisit olla jossain muualla? Siis silleen, että elät ja koet täydellä forssilla koko ajan ja elämä rullaa, mutta silti. Juurikin silloin, kun olet siellä muualla, olisi takaisin kotona elämäsi tilaisuus. Olet samaan aikaan elämässä hetkeäsi, mutta tulevaisuutesi olisi takaisin lähtöasemallasi. Tämä on tällä hetkellä meikäläisen tilanne.

Maaliskuun lopulla törmäsin uraelämäni tilaisuuteen: Mainosnuorisolle perustettiin Tarha. Suomeen perustetaan osaksi isoa mainostoimistoa pienempi ryhmä, Tarha nimeltään. Tarhan rekry alkoi siltä istumalta.

--”Mainonnan ja markkinoinnin suunnittelutoimisto Tarha aloitti tänään Zeeland Societyn osana. Tarha on Societyn kilpasarjan joukkue, joka yhdistää kokeneet strategit ja nuoret suunnittelijat.” -- zeelandsociety.fi

--”Tarhan perusyksikkönä on solu, joka koostuu kokeneesta mainonnan suunnittelijasta ja strategista sekä 3-4 nuoresta, uransa alussa olevasta tekijästä.” -- zeelandsociety.fi

Luettuani elämäni muuttavan ilmoituksen, tiesin, että tässä olisi tämän hetkisen historiani kovin tilaisuus. Tarhassa tehtäisiin pienellä palkalla isoille yrityksille, niin sanotusti oikeita mainoksia oikeille korporaatioille. Hommaa tehtäisiin intohimosta, virheitä saisi tehdä, sillä niistä oppii. Nuoret luovat tekisivät ryhmässä ja isommat valvoisivat. Tarhaa voikin kuvata eräänlaisena mainonnan ja markkinoinnin kouluna, jollaista muilla ei ole tarjota. Ei, Tarha ei ole opisto, ammattikorkea tai yliopisto, se on ponnahduslauta, josta on mahdollisuus hypätä takaperienvoltti puolella kierteellä ja taittaen oman pituusakselinsa ympäri tulevaisuuteen.

Kirjoitin hakemusta kolme päivää ja kolme yötä, olin tyytyväinen lopputulokseen. Halusin onnistua, halusin paikan. Painoin ”Lähetä” nappia sähköpostissa ja jäin odottamaan. Olin huojentunut, sillä laitoin mielestäni parastani paperille.

Kului muutama viikko. Istuin budapestiläisen hostellin sohvalla, pään päälläni pyöri motellituuletin, oli kuuma. Verkkaisen hetken keskeytti mustan puhelimeni pirinä, soittajana suomalainen matkapuhelinnumero. Rauhallinen vastaus ”Jussi”, minkä jälkeen sydän löi muutaman kerran tyhjää. Linjan toisessa päässä oli Arto, Tarhasta. Kyseli, vieläkö olen Wienissä, että pääsisinkö haastatteluun. Kuulemma toistasataa hakemusta, joista oli karsiutunut parikymmentä loppumetreille.

Kyllä, olen vielä Wienissä, en pääse haastatteluun. Vittu.

Tarha kasaa solunsa nyt, minä kasaan risuja ja perkeleitä täällä. Katsoin jo lennot, noin 300 euroa olisi tällä hetkellä edestakaisin. Sillä summalla pääsisin haastatteluun hakemaan kotiin elämäni työpaikan. Että jos jollain on ylimääräiset kolme uutta sibeliusta, niin soita numeroon +436507364193. Muuten joudun odottamaan elokuuhun, jotta pääsen haastatteluun. Silloin Tarhassa on jo tosin toimiva tiimi, että että, totta totta, vittu vittu.

Mutta kyllä näitä tilaisuuksia vielä tulee kun vain yrittää. Saatte nähdä. Ja elokuussa muuten raivaan itselleni paikan soluun, tuma saa tutista.

HUOM! Blogia saa kommentoida kaikki. Jos haluat lahjoittaa rahaa keräykseen "Jussi Tarhan haastatteluun toukokuussa", niin laita nimesi ja summasi, jonka olet valmis lahjoittamaan, kommenttikenttään. Jos 300 € täyttyy, laitan tilinumeroni blogiin, siirrätte rahat ja minä lennän Suomeen hakemaan unelmani.

Kiitos.

PS. Bob Helsinki on eri asia kuin Tarha ja Zeeland Society.

PPS. Tarhan rekry on vieläkin käynnissä, että jos haluat mun työkaveriksi, niin laita vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen: duuniin@suunnittelutarha.fi. Hyvä kilpailu, paremmat tekijät.

Rannalla vehreän joen

Oltiin Budassa ja Pestissä, rannalla vihreän joen. Hostellimme sijaitsi Pestin puolella, niin kuin kaikki muukin paitsi linna. Päiviä kolme, kaupunkeja yksi, Unkarin sydän. Seurueessamme kaksi itävaltalaista böönaa, yksi hollantilainen uros, toinen saksalais-ranskalainen miehenalku sekä yksi sveitsiläinen Heidi. Tiistaina 23 asteiseen kaupunkiin ja vamos ala playa! Torstaina hymy korvissa takaisin kotiin, Wieniin.

Budapest on Euroopan seuraava Wien. Kaupunki on suurempi ja sillä on värikkäämpi historia. Tällä hetkellä Unkarin valtiolla on lainaa vaikka muille jakaa, mutta antakaa tälle maalle ja Budapestille 15 vuotta, niin Wien on kuin Pudasjoki ja Budapest Helsinki. Budapest tarjoaa ilmaisia kierto-opastuksia, hyvää ruokaa ja juomaa hintaan, jolla Suomessa saisi Alepan alekorista eilistä pullaa. Budapest myös tarjoaa loistavan kylpylätarjonnan. Me painelimme ensimmäisen, t-paidassa vietetyn päivän ja muistorikkaan yön jälkeen Budapestin suurimpaan kylpylään. Hinta kahdeksan euroa ja polskia sai niin paljon kuin mainonnalle myyty sielu sieti. Eikä Budapestissä tarvitse väistellä serenamaiseen tyyliin kakkakikkareita ja hiuksia, sillä Budassa homma tehdään tyylillä. On sisä- ja ulkoaltaita, pieniä ja isoja, poreilla ja ilman. On kylmiä vesialtaita, mutta parhaat ovat 36 asteisia ulkoaltaita. Ihan siisti fiilis lillua Taiga-vodkan runnomassa kropassa auringonpaisteessa, vailla huolen häivää. Siihen päälle vielä huonoja vitsejä ja tyhmiä juttuja, ja a’vot, Budapestissä on aika kivaa.

Hienointa tässä hommassa on, että välillä ei tarvita edes erinomaista kielitaitoa, jotta homma luistaa. Kun koko konkkaronkka puhuu edes jotenkuten englantia, on luvassa huvia ja viihdettä. Sen verran on allekirjoittaneen kielitaitokin parantunut, että alkaa vitsejä puskemaan. Koska tälläkin kertaa koko seuramatkamme kokonaisÄÖ oli jossain 400 paikkeilla, olivat kaikki samalla viivalla. Kettuilu kansallisuuksista ja tavoista pääsi uudelle tasolle. Unkari ja paikalliset tavat ja ihmiset saivat osansa, niin kuin kaikki muutkin ryhmässä. Mutta ollakseni rehellinen, kyllä unkarilaisetkin aika hyvin panivat vastaan. Esimerkiksi ravintolassa 12 euron lasku muuttuu todella nopeasti 21 euron laskuksi, jollet leiki leikkiä heidän kanssaan. Kun tilannetta alkaa selvittämää, niin vastaukseksi saa pahoittelut, että tarjoilija on laskenut väärin. Jep, niinhän se olikin. Vahingossa.

Kolme päivää, sata muistoa. Välillä tekee todella hyvää vaihtaa maisemaa, vaikka vain muutamaksi päiväksi. Itselläni on tiistaina ja torstaina tentti, joten lukemista on (olisi). Tosin voi myös olla että suomalainen kaverini Laku tuli Budapestin reissun jälkeen moikkamaan minua, joten saattoi olla, että loppuviikko meni elämästä nauttiessa ja Wienin yössä. Nyt väsynyt, mutta onnellinen.

Ja vielä näin huhtikuussa täällä voi laskea sen varaan koulussa, että ehtii tekemään uusintakokeen. Se on se hinta elämänhumalasta ja Wienin keväästä. Ja hyvistä kavereista.

Pikkukakkonen

Tutun näköinen? Pikkukakkosesta? Ehkä, ehkä ei. Tosiasia on, että täällä sen saa muotiliikkeestä printtinä. Toinen tosiasia on, että huomenna 07:00 junalla kohti Budapestiä kolmeksi päiväksi. Tack och adjö!

Kevättä kurkussa

”Kuu keskioluesta kesään, puolikuuta puistosta, vaihtareita vähäsen, paitahihaisistaan ei päivääkään.”

Tänne on tullut kevät aivan tosissaan. Puistot ja kahvilat ovat täyttyneet väestä, terasseille ei mahdu ja jäde tekee kauppansa. Viikko sitten satoi vielä yhtenä aamuna rännän sekaista vettä, niin kuin kaksi kuukautta on satanut. Sitten viime viikonloppuna tapahtui käänne, ja nyt tämä suurkaupunki lunastaa lupauksensa ”Wienin keväästä”. Nyt ei paljon kotona istuskella, sillä ulkona on uusi maailma.

Torstaina painelimme päivällä viettämään krapulaamme puistoon. Täällä saa baareista muovituopeissa on the go oluita, joten otimme sellaiset kavereiksemme ja suuntasimme paikalliseen koffariin. Siellä tuli vietettyä tunti jos toinenkin, kuunnellen musaa kännykästä ja nauttien auringosta. Koska kaikilla oli niin mukavaa, päätimme illalla suunnata yhdelle Euroopan suurimmista klubeista, ja ei siitä sen enempää. Perjantaina sitten raikkaana luennolle juomaan paikallista jaffaa ja sieltä takaisin aurinkoiseen keskustaan. Kaupungilla hynttyyt yhteen Rouva Suomalaisen kanssa ja aussibaariin syömään kenguruhampurilaista. Ja kyllä, kenguruita saa syödä, koiria ei. Aussibaarin terdeltä siirtyminen viereiseen kahvilaan, jossa smokkipukuiset tarjoilijat tarjoilivat cappucinot aurinkoiselle terassille. Ohhoh, oli aika hyvä fiilis ja tyhmät jutut, kiitos kauniin seuralaiseni.

Kahvittelun jälkeen otettiin kiinni muut vaihtarit yllätys yllätys puistossa ja kuunneltiin musaa. Siitä mäkkärin kautta todella loistavaan pikkupubiin, joka oli kuin wieniläinen olohuone. Siellä olutta ja hörähtelyä ja viimeisillä metroilla himaan. Eilen sitten t-paidassa pyörimistä kaupungilla ja puistokaljoja yhden Euroopan vanhimman linnan pihalla. Puitteet olivat kunnossa, niin kuin miehetkin. Pussikaljojen jälkeen himaan laittamaan kaulukset kaulaan ja syömään ravintolaan nimeltä Motto. Aika siisti, voin kertoa. Siellä pitkän kaavan kautta aperitiiveista irishcoffeihin, ja jatkamaan Schwedeplatzille, paikalliselle ravintola-alueelle. Muutama Gintonic siellä ja kotiin nukkumaan, hyvillä mielin.

Miettikääpä sitä, että olen huomannut täällä, että aina ei tarvitse vetää tukkaa silmille tai peltiä kiinni. Tällainen kaupungilla hengailu ja pieni tissuttelu on todella varteen otettava vaihtoehto. Joku voisi jopa kutsua sitä Keski-Eurooppalaiseksi juomistyyliksi, mutta tiedä sitä sitten. Suomessa ei juoda maun vaan vaikutuksen vuoksi, joten kieltämättä tämä on hieman korkealentoista spekulointia. Yksi asia on kuitenkin varma, olen hulluna tähän kaupunkiin.

Wien, 2.4.2009 klo. 14.00. + 18 C.

Miten se vanha sanonta menikään siitä kuvasta ja siitä sanamäärästä?

Life is life

"Life oli omana aikanaan yksi maailman arvostetuimmista aikakauslehdistä, jota kiiteltiin erityisesti sen kuvajournalismista.” - hs.fi

Raivaa hieman aikaa itsellesi, ota kuppi kahvia ja selaa kuvia. On sen arvoista.

Hullu. Kantapään kautta.

Avara luonto tarjoaa luontotuokion:

Nakertajaeläin

Kyseinen eläin on jo hieman kehittyneempi ravintoketjussa, melkein ihmisen tasolla. Sen latinankielinen nimi on Maximus Keijos Kreikkaes, arkikielessä Keijo. Keijoja esiintyy ympäri maailmaa nykyään ja lajin kantaisä on paikallistettu Itävaltaan, Wieniin. Pääasiallisena ravintona Keijo syö pizzaa, pizzaa ja silloin tällöin myös pizzaa. Riippuen vuodenajasta, joskus kysymykseen voi myös tulla valmiiksi grillattu kana ja erilaiset leivokset. Juomana tälle eläimelle maistuu appelsiinimehu ja täysmaito, ei mikään muu.

Keijon reviirinä on sen oma pesä, pesän lähiympäristö ja kylpyhuone. Keijo onkin varsin vilkas otus, sillä se kävelee kahdella eripariraajallaan vuorokaudesta toiseen ympäri reviiriään. Keijon ulkonäköä näillä reviirintarkastusmatkoilla voi kuvata kuin juoksuaikaa potevan koiran olemusta. Karvaisen kehon peittää vain ja ainoastaan vaipoilta muistuttavat bokserit ja jalassa on lajilleen tyypilliset sandaalit. Koska Keijo on melkein ihminen, on hänen vuorokausirytminsä lähestulkoon kuin normaalilla ihmisellä. Rytmi tosin poikkeaa hieman, sillä ennen 02.00 Keijon on mahdotonta saada unta, sillä tämän eläimen sisäinen kello toimii kuin ebolaa sairastavalla banaanikärpäsellä. Ilmeisesti lajille on tyypillistä, että jos ei saa unta, niin pitää kuluttaa loput energiat kävelemällä ympäri reviiriään, vaipoissa.

Tämän toivottavasti jonain päivänä sukupuuttoon kuolevan lajin ääntely on kuin kehitysvammaisten undulaattien pesästä. Ollessaan yksin, Keijo päästelee erilaisia äännähdyksiä, joista osa on sanoja ja osa vain ”eäääh”, ”njiiieh”, ”eeeesh” tyyppisiä, tavallisen ihmisen korvaan ns. ärsyttävän kuuloisia ääniä. Välillä kun Keijo oikein nauttii kaksi vuorokautta keittiön pöydällä lojunutta kananraatoaan, saattaa kuulua myös onnellisia ”mmmh” ja ”aijai” ääniä. Jos ei tunne Maximus Keijos Kreikkaes lajille ominaista viestintää, sen voi helposti sekoittaa kaksivuotiaan, paskat housussa hiekkalaatikolla istuvan lapsen ääntelyyn.

Keijot ovat myös hyvin tarkkoja hygieniastaan ja turkistaan. Sen vuoksi tälläkin hetkellä kylpyhuoneessa on kuusi melkein tyhjää purkkia Head & Shouldersia, kolme tyhjää purkkia sampoota, pari hammastahnatuubia, ja 15 purkkia erilaisia, en tiedä mitä eläinrasvoja. Silti tämä laji haisee vahvasti hielle, joten ilmeisesti kyseisellä luojan luomalla lajilla on kuitenkin oikein tyypillinen lajituoksu. Tuoksua voisi kuvata suomalaisella sotilaalla, joka on ollut viikon metsässä.

Ja tänään Keijo antoi minulle luvan, että saan taitella Keijon pizzaboksin roskikseen. Boksi on ollut keittiön pöydällä nyt kolmisen päivää. Eilen Keijo kysyi, josko voisin herätä 05.45 herättämään hänet, koska hän ei luota herätyskelloon. Kyseinen herätyskellohan sitten soi 08.00, kun Homo Keijo oli jo lähtenyt ja lukinnut ovensa. Ja jep, täälläkin on herätyskelloissa torkkuajastimet. Mehupurkkia ei voi rutistaa kasaan (näytin mallia), joten ne pitää Keijon mielestä laittaa kokonaisena roskikseen. Tulos: nyt seitsemän tyhjää mehupurkkia keittiössä. Keijo ei myöskään vie roskia, joten, niin.

Vittu mä asun ihan oikeasti hullun kanssa täällä.