Kaikki hyvä ei lopu aina

Olen nyt juhannuksesta asti miettinyt, että lopetanko blogin kirjoittamisen. Lopputulos on, että ainakin väliaikaisesti. Tai ainakin kesäloman ajaksi. Tai ainakin viikoksi.

Joten, kiitos kaikille lukijoille. Ja erityiskiitos äidin työkavereille, jotka hoiditte sen muutaman tuhat käyntiä tässä blogissa.

Jos jokin jäi vaivaamaan tai alkoi kiinnostaa, niin ota yhteyttä.

- Jussi Pekkala

+358407150010
jussi.pekkala@myy.haaga-helia.fi

Jussi jumalauta.

Mikä on sellainen, jolloin yleensä sataa vettä ja tuulee? Sen koittaessa ihmiset menevät pienille mökeilleen, joissa sisävessa on yhtä yleinen kuin Kongon tasavallassa. Autoletkat mökeille matelevat jonoissa, lapset huutavat takapenkillä. Citymarketkäynti tuntuu Hulluilla päivillä asioimiselta, ja viimeisestä valkosipuli-aprikoosisillistä tulee taistelu, jota selvittää finninaamainen vartijanalku. Koffia ja Karhua pakataan takakonttiin niin, että pikku Maija saa juoksennella samoissa vaipoissa koko viikonlopun, sillä enempää vaippoja ei kaljojen takia kotteroon mahdu. Keskiolut ja kotletit, kahta ei suomalainen mies vaihda. Ja vaippoja. Perkele.

Mäntsälän kohdalla nuorisoporukan kuljettajalta palaa pinna, sillä koko muu skodallinen on jo tukevassa nousussa. Ei muuta kuin auto Esson pihaan ja huikkaus matkustajille, että ”kuski käy nyt kusella, pieni hetki.” Kotvasen kuluttua vähiten humaltunut takapenkin tunnelmannostattaja huomaa, että kylläpä kuskilla kestää. Samalla hetkellä kuskin siluetti piirtyy Esson baarin valoa vasten, kiskomassa neljättä Lapinkullan tuoppia. ”Kukash nyt ajaa, shaatana?”

”Mä käyn sytyttää saunan. Eiku siis kiukaan. Tai siis tulen siihen saunan khiukaaseen. Lainaaks shytyhysnestettä ja stendarin?” Samaan aikaan Jari ja Lasse virittelevät virveleitä ja miehistöä. Perinteiseen malliin otetaan sitä Ahdin onnenryyppyä jo etukäteen sen verran, että tulee se Keilaveden Loch Ness varmasti sieltä Esplanadin puiston kokoisesta tekojärvestä. ”Mitesh nää pelaastusliivit Lasse?” – ”Luuletsä et sukellusta olish ikinä keksitty, jos kaikki olis aina käyttäny phelastusliivejä?”. Varmin askelin Suvi ysisatasen airoihin ja kokka kohti syvännettä. Tunnin pilkkimisen ja Ahdille kunnian tekemisen jälkeen Jarin seurapiirirakko sanoo sopimuksensa irti. ”Pidä shä tätä mun onkee, mä näytän kuinka oikheaoppisesti kusthaan yli laidan.”

”Paljonkhoha mä laithoin tätä bensaa viime vuonna toho khokkoon?”, tuumailee Väinö itsekseen. Selvien ja täydellisten muistikuvien saattelemana lopullinen päätelmä on, että paljon. Koska tänä vuonna ei ole edes kulovaroitusta, niin voi rauhassa tyhjentää muutaman jerrykannullisen risukasan päälle. ”Onphahan naapurin isäntä ainakin kateellinen, shaatanan luomuviljelijä perkele”. Ja naapurinisäntä kun vielä osti tuliterän leikkuupuimurinkin 141-tuella, niin tänä vuonna Väinöllä on ainakin isompi kokko. Kulotetaan sitten kunnolla, eipähän tarvitse leikata ja puimuta muutamaan vuoteen.

”Ihka-aito Jan Wickholm Vonkavuon tähti lavalla tänään! Lämpärinä kylän oma poika, läänin taiteilija Kalevi Hurmos. Kalevin hanuri soi juurikin niin, kuin teidän toiveenne kuuluvat! Liput vitosen, raskaana oleville kolme euroa. Kaikki juomat tiskiltä ennen aamuviittä puoleen hintaan. Järjestäjät pidätävät kaikki oikeudet mahdollisiin esiintyjä muutoksiin.

PS. Pyydetään ystävällisesti palauttamaan viime vuonna kadonnut SLX-330G mallinen kyntö aura, joka katosi lavan takaa viime vuonna”

”Nimismiehellä. Jaahas, iltaa rouva Pesola. Aviomies kadonnut, 28 aviovuoden jälkeen? Missään ei näy, onpa kummallista… Jaa että samaan aikaan menitte kuitenkin maate viime yönä? Ette siis millään muista monelta? Niin, kyllähän sitä nyt pullon punaviiniä voi ruuan kanssa ottaa, aivan aivan… Ai nyt ovi kolahti? Ettäkö se Esko sieltä tulikin? Ai oli mennyt naapurinisännälle jatkamaan kun sinä olit jo Silja ollut unten mailla? Niin, sattuuhan sitä. Kuin myös, oikein rauhallista ja antoisaa kesää sinnekin!”

Juhannus. Kovan kansan kova juhla.

Matkatoimistopuutarhakauppias

”Lama vuosikymmenessä pitää lääkärin lähellä”. Tätä tokaisua voisi perustella sillä, että kun on kipeä, niin suuntana on lähin arvauskeskus, eikä Mehiläisen pistos jossain periferiassa. Oikeastaan aika lailla sama, kuinka pahasti trendit laskevat, niin ihmiset masentuvat ja hammasta kolottaa. Myös viina myy ja keskiolutkuppilat palkkaavat kiireapulaisia, tiistai-illalle. On lamasta apua myös aloille, joita ei heti tulisi mieltäneeksi voittajiksi: Puutarhakauppa- ja matkatoimistobisnes kukoistavat. Tässä kolmeosainen ”Menestyjän merkit” kirjoitussarja.

Osa 1:
”Kauppa se on joka kannattaa”, tokaisi puutarhakauppias Viljami Kasvi kun thaimaanlennot varasi.

”– Kyllä puutarhakauppa on yksi niistä, jotka jopa hyötyvät tästä ajasta. Ihmisillä on aikaa puuhastella puutarhassa ja näin syntyy ostotarpeita, Suomen puutarhakauppiaat ry:n puheenjohtaja ja kauppias Sami Pihkoluoma kertoo. Puutarhaliittokaan ei odota taantuman näkyvän notkahduksena puutarhakaupassa. Maaliskuussa julkaistun tiedotteen mukaan niin ei käynyt 1990-luvun laman aikanakaan.” – Markkinointi & Mainontalehden artikkeli 10.6.

Eli, viherpeukalo on aina viherpeukalo, vaikka pelargonioissa paistaisi. Kun ei ole enää varaa pelata golfia, niin silloin juodaan halpaa valkoviiniä ja kaivellaan viime laman aikaan ostetulla pistolapiolla uutta pengerrystä. Mikäs siinä on kaivellessa, toimeentulotuki juoksee ja perennat kukkivat.

Osa 2:
”Ruusuissa on sitten katteet kohdillaan”, sopersi puutarhakauppias Viljami Kasvi vieressä istuvalleen thaimaanlennollaan.

"Lomamatkat käyvät matkanjärjestäjien mukaan nyt hyvin kaupaksi. Sateiset säät ovat tehneet tänäkin vuonna tehtävänsä, ja suomalaiset kaipaavat aurinkoisille rannoille. "Suomalaiset eivät tingi lomamatkoistaan. Suuri osa on varannut matkan hyvissä ajoin, ja Suomen sää vaikuttaa viime hetken matkojen kysyntään", kertoo Finnmatkojen viestintäpäällikkö Anu-Eveliina Mattila." – HS.fi 11.6.

Eli, jos nyt kuitenkin on jäänyt jotain sukan varteen, niin lomille lähdetään, vaikka Playa de Americas olisikin jo täynnä. Kun sitä lomaa on odotettu sieltä joulupäivästä asti, niin matkakohteeseen lennetään, vaikka sitten Visan rahoilla. Hienoa periksi antamattomuutta, sanon minä.

Osa 3: Tulevaisuuden unelma-ammatti ja bisnes

Koska lamat toistavat toisiaan, voidaan helposti soveltaa seuraavaan, 2020-luvun vaihteen lamaan ala ja ammatti, jolla riittää aina töitä ja miljoonat odottavat (ellet jo ole YK:ssa tai Suomen Puolustusvoimissa töissä). Siinä yhdistyy puutarhakauppa ja matkatoimistobisnes.

”Matkatoimistopuutarhakauppias”

Tässä on nyt tuhannen taalan paikka ammattikorkeakoulu Metropolialle, jonka ”Tuhatpäinen henkilöstö ei voi hyvin, ja ammattikorkeakoulussa ilmenee vakavaa kriisiytymisen uhkaa.” – HS.fi 10.6. Nyt on tilaisuus mennä ohi HAAGA-HELIASTA kertaheitolla, joka nyt sentään tekee erittäin hyvää jälkeä tällä hetkellä (jos et usko, paina tästä, kiitos Ilkka Niskaselle). Metronomoriaropiapoli voi perustaa amk-linjan, jossa tehdään tulevaisuuden matkatoimistopuutarhakauppiaita. Fiskars, Plantagen ja Aurinkomatkat vaan mukaan linjasuunnitteluun, opettajiahan ei siellä kuunnella kuitenkaan.

Ei kestä Metrolonomomoriarodipiapoli, ihan saatte idean varastaa ilmaiseksi. Talo tarjoaa.

Kirjoittaja opiskelee HAAGA-HELIA Ammattikorkeakoulussa ja on ylpeä siitä.

Muutama ajatus

Jaahas. Kaksi viikkoa jäljellä tätä koitosta, minkä jälkeen maailman seitsemänneksi parhaaseen kaupunkiin takaisin. Kysyessäni kavereiltani Helsingin kuulumisia, vastaus on aina ollut ”ei täällä mitään uutta”. Luultavasti siis palaan kaupunkiin, jossa metrot tulevat ajallaan ja kukaan ei turhaan hymyile. Eipä siinä mitään, täällä on onneksi saanut puhua säästä ja politiikasta hississä ja kapakan pöydässä ihan tarpeeksi. On kätelty tavattaessa, vaihdeltu poskisuudelmia ja tarjottu juomia. On kutsuttu tuntemattomia ihmisiä kekkereihin, on vierailtu tuntemattomien ihmisten kekkereissä. On lojuttu altaalla espanjalaisten kanssa, on tanssittu pöydillä tanskalaisten tahtiin.

On siis samalla oltu kohteliaita ja kosmopoliitteja varastoon, koska Suomessa varaston arvo pyritään pitämään pienenä ja kiertonopeus korkeana.

Vähän jakaa paluu Suomeen allekirjoittaneen fiilikset. Odotan jo nyt todella innolla sitä kahden viikon juopottelujuhlimismaratonia, joka koittaa koneen laskeuduttua Helsinki-Vantaalle. Odotan kesäistä Helsinkiä pussikaljoineen, odotan viinanhuuruisia kesäretkiä erikokoisille maalaistaloille. Vanhempani, jotka kävivät tervehtimässä tuhlaajapoikaansa, toivat minulle Pirkka- ja Yhteishyvälehdet. Ei siis Suomen kuvalehteä tai Imagea, vaan Suomen suurilevikkisimmän ”aikakausilehden” ja sen huonomman kauppakonsernin mainoslehtisen. Mutta ei se mitään, lehdet toivat tuulahduksen Suomen kesää tänne kulttuurin mekkaan. En malta odottaa enää koneen nousua.

Ja siinä on juuri Akilleksen kantapää. Mikä ihmeen kiire meikäläisellä on täältä lentää sinne, missä kohteliaisuudet ovat harvassa kuin eurovaalien äänestäjät? Miksi ihmeessä minulla on palava halu sateen ja kateellisuuden keskelle? Ehdin olla Suomessa vielä kymmeniä vuosia ja ehdin vielä todistaa ajat, jolloin viinit ovat ruokakaupoissa Suomessakin. Pääsen näkemään ajat, jolloin metrolla pääsee Espooseen, ehdin vanhenemaan ja katkeroitumaan helsinkiläisissä kuppiloissa. Niin miksi siis en nyt pysty nauttimaan täällä viimeistä kahta viikkoa?

Syy on jotakuinkin se, että ihminen tarvitsee muutosta elämäänsä. Nuori ja tekemisen halua täynnä oleva ihminen elää kvartaali-elämässä. Kolmen kuukauden välein sisin tarvitsee jotain uutta. Se uutuus voi olla asuinpaikan vaihdos, uusi seurustelukumppani, armeija, uusi koulu, työpaikanvaihdos tai auton ostaminen. Vaihdoksen pitää olla jotain sellaista, että vietät aikaa uutuuden parissa, ja tapahtumien väliset ajat pienenevät, jolloin ajankuluntuntemus nopeutuu. Haluat jotain, mitä odottaa.

Tiedän jo nyt, että muutaman suomiviikon jälkeen ihmettelen itsekseni, miksi ihmeessä oli niin palava halu takaisin. Ehkäpä tiedän silloin vastauksen. Työ Suunnittelutoimisto Tarhassa alkaa heinäkuun lopussa, joten sitä odotan jo nyt kuin kahdeksanvuotias Aino joulua.

Huomasin juuri, että menee taas suomalaistyyliseen katkeroitumiseen tämäkin teksti. Tavallaan mietin jo sitä, että tulen pettymään. Voi vittu.

Jos nyt vain ensiksi juhlisi paluuta Suomeen huoletta ja nauttisi tästä elämästä.

Kaverikuva.

Akilles, elämäni ilo.

Salkkarit hei, ihan oikeasti nyt!

Nyt kuuluu kummia Suomesta. Salattujen eläimien kevään päätösjakso Perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka on ylittänyt uutiskynnyksen. Kyseisessä luokattoman raa’assa jaksossa murhataan raskaana oleva vaimo, terroristi räjäyttää kohutun Kentauri ravintolan ja kaiken kukkuraksi murhattu vaimo haudataan elävältä. Mannerheim elokuvan tekijät hei, tässä on teille produktion einekset, alle kymmenellä miljoonalla. Ja Unibet, parilla tonnilla mukaan.

Ja sitten suomalaiseen nopeaan ja rohkeaan päätöksentekoon. Koska tämä erittäin brutaali ja mauttoman väkivaltainen 22 minuuttinen selvästi aiheutti tositarinaan perustuvalla jaksollaan reaktioita, pitää viestintäviraston puuttua asiaan. Huolestuneet kansalaiset lähettivät pelonsekaista sähköpostia virastoon, ja itse viestintäministeri soitti MTV3:lle. Hyvä näin, ja niille kaikille vieläkään nukkumaan kykenemättömille loistavia uutisia: Viestintäministeriö saattaa jopa ehkä joskus jotenkin mahdollisesti ehdottoman epävarmasti ryhtyä todella vakaviin toimenpiteisiin, jotta kaikenlainen rankka väkivalta saadaan pois ruudusta:

"Viestintävirasto valvoo televisio- ja radiotoimintalain ja ikärajojen noudattamista, mutta ei oma-aloitteisesti. Katsojien on hyvä kertoa kokemuksistaan virastolle, jolloin virasto voi tutkia asiaa ja pyytää lausuntoa valtion elokuvatarkastamolta. Se jälkeen voidaan tehdä kannanotto ja mahdollisesti paheksua lapsille sopimattoman ohjelman esittämistä väärään aikaan", Aula sanoo.” – HS.fi

Kannattaa varmaan Maikkarilla alkaa jo valmistautumaan. Mahdollinen paheksuminen saattaa pudota jonain kauniina joulukuisena päivänä postiluukusta. Siinä lähtee toimitusjohtaja Karhuvaaralta ja draamapäällikkö Harmalta muutamaksi viikoksi yöunet, niin kuin niin monelta suomalaiselta lähti paheksuttavan jakson jälkeen. Ja ajattele, jos syyskauden viimeinen jakso ennen joulutaukoa on taas järkyttävän rankka ja täynnä testosteronia läikkyvää väkivaltaa? Taas joutuu Suvi lähettämään kirjeen Maikkarille.

Ja taas joutuu moni päivittelemään. Ja taas ei ole suomalaisten elämä helppoa. Mutta, ei ole Serranon perheen elämäkään aina helppoa.

Virallinen kesähitti

Virallinen KESÄHITTI 2009.

Balsam Boys - Här kommer sommaren

Ja ei muuta kuin odottamaan helteitä.

Fair play ja minä näin menninkäisen

Suomen jalkapallomaajoukkue kohtaa Venäjän keskiviikkona 10.6 Olympiastadikalla. Ottelun vieraskannattajamäärä tulee tekemään uuden suomen ennätyksen, sillä venäläiset lähtevät kannustamaan omiaan sankoin joukoin. Vanha ennätys oli Suomi-Englanti ottelussa vuosia sitten, silloin engelsmanneja saapui Suomeen palttiarallaa 2700.

Hesari uutisoi tänään 2.6 aiheesta omaan kokonaisvaltaiseen ja objektiiviseen tapaansa. Lähinnä Palloliiton listoilta löytyvän työntekijän Juha Karjalaisen työnkuva lausunnon antajan roolissa hieman ihmetyttää, sillä kyseessähän on kaiken järjen mukaan urheilutapahtuma:

”Venäjän liitto on myynyt Palloliiton lippuja eteenpäin yli 4 000, joista 3 750 Venäjän kannattajien paikoille B-katsomoon ja 375 A-katsomoon. "Lisäksi Lippupalvelun kautta tulee varmaan tuhansia", Palloliiton turvallisuuspäällikkö Juha Karjalainen arvioi. ”

?

”Madonnan konserttiin odotetaan tuhansia miehiä Pohjanmaalta”, tuumii Helsingin Kaupungin Nyrkkeilyliiton johtaja Pata Ala-Koukkula.

”Turun seudun Murre-päiville odotetaan satoja helsinkiläisiä”, kertoo grillikioskien jonotuspäällikkö Leija Nokka-Mustonen.

”Suomenruotsalaisten Tammisaaren kokoontumisesta odotetaan myyntimenestystä”, hykertelee Salvequickin myyntijohtaja Lasse Haveri-Laastari.

Asioilla on aina kaksi puolta. Välillä jokin pieni nyanssi itse pääaiheen ympäriltä kertoo tapahtuman oikean latauksen. Historian havina on voima, jota ei hetkessä ohiteta.

Niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Aamen.

Suhteemme on kuin huono avioliitto. Ne pienet asiat tuntuvat suurilta, jokainen päivä on kuin uusi viidakko, ilman viidakkoveistä. Paahtuneista leivistä ei tule enää samanlaisia, hymyt eivät kohtaa. Aamiaispöydässä Helsingin Sanomien Maskun mainos kiinnostaa enemmän, kuin puolison äidin keuhkoahtauma. Huomaat, että entinen yhteinen kappale kuulostaa tätä nykyä falskilta, kuivuneelta viisulta. Asiat, joista ennen innostuit puolisossasi, ovat nyt epäilyttävää karmaa seuraavalle elämällesi. Silmiin et ole katsonut enää aikoihin, sillä siellä näkyy vain tyhjä peili, ja omasi on jo säröillä. Harjatessasi kuluneita hampaitasi huomaat miettiväsi tuubin muotoa. Joku nimeltä mainitsematon on taas kerran puristanut puikkoa aivan väärästä päästä.

Joskus innostuit siitä, mistä rumempi puolisosi innostui. Innostus saattoi olla mielipide, asenne tai idea, kaikki mitä oli kuviteltavissa. Nykyään innostut lähinnä siitä, että kuulet oven käyvän. Kunhan olette eri puolilla ovea.

Lauseen aloitukset ovat verkkaisia ja huolella artikuloituja. Pitkiä hiljaisia taukoja on kaksion atmosfäärissä päivä päivältä enemmän, vessanpöntön kansi tuppaa olemaan poikkeuksetta väärässä asennossa. Mukavat viestit kesken työpäivän ovat kuin ruosteinen muisto viime vuosituhannelta, nykyään enää SK-ravintolat muistavat sinua. Kärpäsestä tulee härkänen, jos paskakasa on vain tarpeeksi suuri. Ja onhan se.

Kasa rakentuu pienistä hiutaleista, joita satelee kuin huomaamatta. Ilma on sakeana tikareista ja puukoista, selkäsi panssari on jo melkein rispaantunut. Ydinaseet ovat käytössä, sinun suojauksestasi menee läpi, vaikka kuinka yrität väistää. Et enää mieti mitä sanot, vaan miten sanot. Mielestäsi jokaisesta sanasta ja eleestä voi vetää oman johtopäätöksen, juurikin sen oman. Korvasi sumenevat ja silmäsi kuuroutuvat, uskot enää omaan sanaasi.

Tähän pisteeseen olemme tulleet kämppäkaverini Akilleksen kanssa. Avioliitto rakoilee. Maistraatti, pelasta minut.

Ihan mieletön pide

Oletteko koskaan lukenut mielipidekirjoituksia tai palstoja? Ihan sama minkä lehden, oli se sitten Metron tai Helsingin Sanomien. Ihmetellyt ihmisten kurjaa elämää ja ongelmia, jotka pitää laittaa sanoiksi ja kertoa kaikille. Aina kun joku tekee jotain jossain, niin joku kälähtää palstalla. Kaikki, jotka uskaltavat tehdä päätöksiä tai laittaa alulle hankkeen, pääsevät varmasti Sanomien palstan suosituimmiksi seikkailijoiksi. Samaan tapaan kuin jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuiden aikana, Suomessa on aina 2 314 132 miespuolista ja 2 430 362 (10-90+ vuotiaat, Tilastokeskus 2008) naispuolista parempaa valmentajaa kuin Jukka. Jokaisella on jotain sanottavaa aiheeseen, mistä ei rehellisesti tiedä yhtään mitään. Mutta, koska on katsonut kisoja jo vuodesta -88, niin onhan sitä kokemusta jääkiekosta ja varsinkin pelaajien peluuttamisesta kertynyt.

Näitä lätkäfaijoja ja balettiäitejä riittää Suomen pinta-alaltaan laajassa maassa vaikka ruotsalaisille jakaa. Suomalaisia mielipidepalstoja, aiheesta riippumatta, vaivaa käsittämätön kateellisuus ja puskista huutelu. Nimimerkin takaa voidaan yleisen käsityksen mukaan huudella kenelle tahansa mitä tahansa, välittämättä siitä, mitä omassa meriittilistassa lukee.

"Ihan vain näin aihetta ulkopuolisena seuraavana sairaanhoitajana haluaisin huomauttaa, että Musiikkitalon länsikulman pulpettikaton porrastus ei sovi Eduskuntatalon pylväslinjaan."

Hei, ole sinä hyvä siinä, mihin sinut on koulutettu. Jos arkkitehti on oikeasti porrastuksensa munannut, niin luultavasti pääset hoitamaan hänen haavojaan Töölön ensiapuosastolle harjannostajaisten jälkeen. Voi olla, että arvon arkkitehdillä oli jokin syy porrastaa kulma, josta sinulla, Sipoonkulman yhdistämisen oikeutusta miettivällä tallaajalla ei ole hajuakaan. Voi myös nimittäin olla, että joku miettikin Helsingin ja Sipoon puolella hetken, että pitäisikö rajalinjaa hieman siirtää. Ja jos neuvottelevat virkamiehet olisivat antaneet yleisölle luvan sanoa mielipiteensä liitoksesta, olisi Suomen pääkaupunki luultavasti vieläkin Turku.

”Minä ymmärrän ihan hyvin, miksi minun esimieheni sai kenkää YT-neuvotteluissa. Ihan turha sille on maksaa paljon rahaa täällä rahoituspuolella, kun minä hoidan viidessä minuutissa Passelillani firman rahat tuottamaan ainakin satasen kuussa.”

Ja taas kerran siellä jossain on se viimeinen lenkki, jota ei paljon kiinnosta se, että esimiehen potkuihin saattoi jotenkin liittyä fuusioituminen kilpailuviraston hyväksymän tahon kanssa. Viimeisen lenkin mielestä syy oli yksinkertaisesti liika raha, minkä lenkki oli tiennyt jo kauan. Oli vain pakko päästä sanomaan oma mielipiteensä ääneen, mikä onkin aina se ainoa ja oikea, paras mielipide.

”Ihan käsittämätöntä että tost Reijost tuli osastopäällikkö. Se on ihan hyvä jätkä, mut ei se tiiä mistään mitään. Noh, se saa saleen potkut vuodessa.”

Sehän on sinulta taas kerran pois, että joku tuntemasi ihminen saavutti jotain. Älä edes yritä iloita hänen puolestaan, sillä sinä et saanut mitään. Harmittele itseksesi, sillä tiedät, että olet parempi. Sen samanhan tietävät esimiehesi, kaverisi ja ylipainoinen äitisi. Tai sitten voi olla, että päässäsi oleva illuusio ei välttämättä kohtaa sitä, mitä muut näkevät sinussa.

Pienet ovat loppupeleissä ihmisten murheet. Siksi niistä ei välttämättä kannata aina itkeä heti, kun siihen on mahdollisuus. Allekirjoittanut arvostaa ihmisiä, jotka ymmärtävät, että kaikkea ei voi hallita. Joissain asioissa on parempi uskoa ja luottaa ammattilaiseen, sillä heillä on kokemusta. Luottaa siihen, että vaikka ei itse ymmärrä, miten jokin asia on, niin silti se on parhaiten päin. Metrotkaan eivät kulje öisin, mikä on mielestäni kummallista. Mutta eivät metrot kulje öisin muuallakaan Euroopassa.

Jokin syy siihen täytyy olla.

Tätäkin blogia vaivaa silloin tällöin puskista huutelu, ylimielisyys ja kateellisuus. Jokin syy siihen täytyy olla.

Paa riisit tulelle milanolaiseen tapaan

Huh huh.

Wien – Bratislava – Milano – Pariisi – Milano – Bratislava- Wien. Monta monituista lentoa Ryanairilla, monta monituista bussimatkaa kentältä keskustaan. Itse lennot maksoivat 60€, kenttäkyydit kaupunkien keskustoihin 70€. Niille, jotka pelkäävät lentää Ryanairilla, voin sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt laadusta. Lentoemännät eivät ehkä olleet yhtä hehkeitä kuin muilla yhtiöillä, mutta muuten kaikki meni kuin oikeilla lennoilla. Iskuryhmällämme, minä, Henni ja Alejandro (Argentiina) oli vain 10kg cabinlaukut, joten ei tarvinnut edes ihmetellä matkatavaroiden häviämistä.

Milanossa on tasan kaksi paikkaa, jotka pitää nähdä: kirkko ja hautausmaa. Niiden näkemiseen ei kauan mene, joten painelimme puistoon juomaan yhdet. Lämpöä oli se +29 C, joten Italia antoi parastaan. Hostellimme oli ihan ookoo, mitä nyt lämpötila huoneessa oli hyvää heinäkuista suomitasoa. Itse hostelli sijaitsi pienen pienellä kujalla, joten sen etsiminen ryhmämme sujuvalla italialla oli kuin sudenpentujen käsikirjan ”jäljittämisoppaasta”. Mutta etsivä löytää. Seuraava etappi räjäytti muuten sitten pankin, ehkä hieman tylsän Milanon jälkeen.

Pariisi. Ilon ja rohkeuden mekka.

Olen aina pitänyt ranskalaisia mulkkuina, sellaisina itseään täynnä olevina euroopanomistajina. Sellaisina pidän heitä vieläkin, mutta nyt ymmärrän, miksi he ovat sellaisia. Kävimme ilmaisella turistikierroksella (niitä järjestetään jokaisessa isossa kaupungissa Euroopassa, suosittelen!) ja opas selitti meille historiaa ja ranskalaista elämäntapaa. Jos Suomella ja Helsingillä olisi samanlainen historia kuin Ranskalla ja Pariisilla, mekin voisimme olla hyvällä omalla tunnolla mulkkuja.

Koska ranskalaisten elämä on muuttunut vuosisatojen aikana monta monituista kertaa, on heidän mukautumisensa ja uudistuminen aivan omaa luokkaansa. Pariisissa sanotaan ääneen, mitä mieltä ollaan. Siellä uskalletaan rakentaa lasiseinä 300 vuotta vanhaan kirkkoon, yhdistää vanhaa ja uutta. Siellä ei ihmetellä, siellä tehdään. Ja kyllä, he pukeutuvat todella paljon paremmin kuin me suomalaiset. Tuntuu, että osa meikäläistä jäi Parisiin.

Jos saisin tuotua osan Pariisia sekä keskieurooppalaista elämäntapaa mukanani Suomeen, olisin tyytyväinen. Sen verran rajoittunutta ja kankeaa on suomalainen elämänmeno. Menkää siis pois Suomesta, menkää käymään jossain! Asioita voi tehdä niin monella muullakin tavalla kuin perinteisellä! Juokaa punkkua puistossa, ottakaa soittimet mukaan kaduille. Laulakaa metroissa, juhlikaa uusia asioita. Hymyilkää ventovieraille, avatkaa ovia tuntemattomille. Kyselkää kuulumisia bussipysäkillä ja kommentoikaa koleaa kesää hississä. Jutelkaa ulkomaalaisten kanssa Suomenlinnassa, ohjatkaa heidät oikeille klubeille ja oikeisiin juhliin. Kerätkää porukka ja menkää piknikille, ajakaa kaupunkipyörillä ja näyttäkää keskisormea. Riidelkää väreistä, iloitkaa muiden onnistumisista.

Nauttikaa elämästä.

PS. Argentiinassa on sanaton sopimus, että jos hissimatka on pidempi kuin kolme kerrosta, on pakko keskustella hississä.

Lisäarvoa ko kö

”Finnet-ryhmä uudistaa ilmeensä. Uuden liikemerkin on suunnitellut Ilmo Valtonen. Visuaalisesta ilmeestä vastaa Mainostoimisto BBO.

Finnetin mukaan ilme on suunniteltu tukemaan Finnet-ryhmän uutta strategiaa: "Voittajaksi Internet-maailmassa". Uusi tunnus kuvaa tiedonsiirron kaksisuuntaisuutta ja viestii Finnet-ryhmään kuuluvien yhtiöiden monipuolisesta osaamisesta ja jatkuvasti kehittyvästä palvelutarjonnasta. ” – M&M.fi

Just toi minullekin tuli mieleen, kun katsoin uutta logoa. Selkeästi heijastuu kaksisuuntaisuus ja jatkuvasti kehittyvä palvelutarjonta.

Ei sanat miestä tai yhtiötä pahenna.

Mutta nyt Milanon kautta Pariisiin, sunnuntaina takaisin. Hirveän rankkaa tämä vaihtarielämä.

Elokuva

Niin kuin kaverini isoäidillä on tapana sanoa, ”asiat tuppaavat lutviutumaan”. Välillä tuumaa, että mitenköhän taas tämäkin menee ja mikä on lopputulos. Toivoo, että olisi viikko tai kaksi tulevaisuudessa, jotta tietäisi, mitä tulee tapahtumaan. Murehtii ja huolii, vaikka ei olisi edes syytä. Odottaa ja miettii, vaikka asiat kyllä selviävät. Minun kohdallani tämä miettiminen ja askartelu tarkoittivat Tarhaa ja mainosmiestulevaisuuttani.

Innokkaimmat lukijat muistavat jutun kolehdista täällä blogissa. Tarkoituksena oli kerätä teiltä lukijoilta 300€ lentolippuja varten, jotta pääsen Tarhan työhaastatteluun (toista sataa hakijaa, neljä otettiin töihin). Ajattelin, että lentäminen Suomeen olisi ainoa mahdollisuus tavata Tarhan päättäjät. Minulle ei tullut mieleenkään, että elämä voi yllättää ja tuoda ratkaisun, jota ei osaa edes odottaa.

Allekirjoittaneen kohdalla se tarkoitti työhaastattelua Budapestissä.

Koska Tarha halusi tavata minut ja minä Tarhan, niin sattuma ja onni luotsasivat tätä kohtaloa. ”Sattumalta” toinen Tarhan partnereista tuli käymään Budapestissä ja meikäläiseltähän ei mene junalla kuin kolme tuntia Budapestiin. Tuumasin, että kolme tuntia ja 40 euroa unelmiensa työpaikan eteen ei ole yhtään mitään. En tiennyt, mitä tuleman pitää. Olin valmistellut Tarhan antaman esitehtävän, kuusisivuisen konseptin ja ehdan powerpointesityksen. Parhaassa tapauksessa olisin Tarhan työntekijä, huonoimmassa tapauksessa olisin tuhlannut päivän ja eurot. Mutta voisihan sitä istua vain kotona ja odottaa.

Budapestissä istuttiin viisi tuntia ja höpötettiin mainonnasta ja markkinoinnista. Lopputulos oli kuukausipalkka ja työsuhde-edut.

Olen nyt mainosmies. Juurikin se, mitä varten olen tehnyt vuosia töitä. Huh huh. Välillä elämä menee kuin elokuvissa.

PS. Kai se niin sitten menee, että yrittäminen palkitaan. Jos jotain haluaa oikeasti, niin se on mahdollista saavuttaa. Luuletko että oli sattumaa, että juuri Neil ja Buzz kävelivät ensimmäisinä kuun pinnalla?

Suunnittelutoimisto Tarha vol.2

Suunnittelutoimisto Tarha

"Tarhan ensimmäisen ”solun” muodostavat Leena Mikkola (vas.), Arto Manninen, Linda Söderholm, Kari Puumalainen ja Sami Kuosmanen. Kuvasta puuttuu vielä syksyllä aloittava tarhalainen."

Syksyllä aloittavan tarhalaisen nimi on Jussi Olavi Pekkala.

Se on siinä. Elän unelmaani.

Tarha löysi mukulansa

"Neljäs suunnittelija liittyy mukaan todennäköisesti elokuussa." Liittyyhän se.

Liidä orava liidä!

Olipa kerran pieni liito-orava nimeltä Jalle. Jalle eli normaalia liito-oravan elämää, liihotteli koivusta koivuun ja kerskaili normikurreille, kuinka joku näytti Batmanilta ja joku taas ei. Jalle oli varsin menestyksekäs liitelijä, sillä esim. Saksanpähkinämäen liitokilpailussa hän oli sijoittunut hienosti toiseksi, heti lajin hallitsevan mestarin Simo Toinin jälkeen. Muutenkin Jallen elämä rullasi varsin mallikkaasti, hänellä oli ystäviä ja vaikutusvaltaa. Tyttöystävän Jalle oli bongannut paikallisesta baarista, Pub Oravanpyörästä. Rouva olikin näyttävä ilmestys, joten kun Jalle ja Kaisa-Maisa liihottelivat latvasta latvaan, oli näky komea kuin Turun torilla.

Vuodet vierivät ja kuten luonnossa on tapana, alkoi jälkikasvun hankkiminen tulla kysymykseen. Jalle ja Kaisa-Maisa pitivät toisistaan kovasti, joten pikkuliito-oravien saaminen oli luonnollinen jatkumo heidän suhteelleen. Jalle ja Kaisa-Maisa olivat onnekkaita ja heille siunaantui kaksi pientä liitelijää. Koko Saksanpähkinämäki ihasteli kahta pienokaista, joista toinen näytti hieman Jutta Urpilaiselta ja toinen Liisa Hyssälältä. Oli miten oli, mäellä oli nyt kaksi uutta oravaa, joidenkin mielestä ihania, toisten mielestä lihavia. Jallelle ja Kaisa-Maisalle perheenlisäys tarkoitti sitä, että yksiö Liitäjänkadulla kävi nyt pieneksi. Pariskuntaa pelotti ajatus jättää kottaraiselta varastettu telkkäpönttö taakseen ja muuttaa isompaan, mutta mitäpä sitä ei lapsiaan varten tekisi?

Onneksi Jallen vanha liitokoulukaveri työskenteli asunnonvälitysalalla. Niinpä Jallelle ei ollut temppu eikä mikään päästä käsiksi todella loistaviin pönttöihin, navettoihin ja luoliin. Koska Kaisa-Maisalle ei kelvannut ihan mikä tahansa kurpanpönttö, kesti asunnon etsiminen tovin jos toisenkin. Pöntöistä oli myös tällä hetkellä kova kysyntä, sillä Vuosaaren asuinalue oli myyty Helsingin Kaupungille ja valtiolle. Oravat tekivät hyvät rahat tosin, sillä kiitos vihreiden Satu Hassin, Vuosaareen satama oli rakennettu oravien ehdoilla. Myös Helsingin ja Turun välistä oli kadonnut muutama hienostoalue, sillä oravat olivat joutuneet myymään tiluksiaan moottoritieyhtiölle. Mutta ei se mitään, kyllä siitä tiestä vielä yli pääsi, kiitos ylityspaikkojen. Kyllä on ihminen sitten tyhmä, ajatteli Jalle kun kansanoravantalouden tunnuslukuja katsoi.

Yhtenä päivänä Jallen puhelin soi ja koulukaveri kertoi, että nyt on löytynyt unelmien asunto nuorelle perheelle. Pohjois-Savossa oli vapaana koulurakennuksen ullakko Leväsen koulusta. Asunto oli hyvin varusteltu ja siinä oli kaikki palvelut aivan kivenheiton päässä. Niinpä perhe päätti muuttaa sinne, sillä maaseudun rauhassa oli hyvä kasvattaa lapsia.

Koska elämä ei ole kuin satua, niin nyt sitä aikuisten järkeä kehiin. Jos Suomen politiikasta pitäisi nostaa yksi taho esiin, joka on saanut eniten aikaan konkreettisesti, se olisi liito-orava. Oravan takia on oltu syömälakossa ja kahlittuna puuhun, sen takia on satamansiirtoa lykätty kymmenen vuotta. Liito-oravan (Huom. se on vain orava) takia Turun moottoritie vedettiin jostain Joensuun kautta, jotta se pienen pieni pirpanaorava voi liidellä rauhassa. Voisin kuvitella, että liito-oravalla on enemmän kannattajia Suomessa kuin Perussuomalaisilla.

Niinpä nostan hattua Kuopion kunnanpäättäjille. Kuopiossa edes joku ajattelee kuin ammattilainen, jota ei kiinnosta idunsyöjähippien liitokiiltokuvat. Se nyt vain on orava, joka asuu metsässä, that’s it. Eläin, ihan siinä missä sopuli ja pulukin.

”Kuopio hävittää liito-oravan lisääntymispaikan”

PS. Hyvä että Hesarillakin riittää, mistä kirjoittaa.

English please.

Dear Miss Robin ”Hood” Sturrock,

Because of the well known Finnish hospitality, I’m going to do this in English. It’s a Finnish style, that when needed, we do it as you want. I truly understand that you might face some difficulties in our language. Don’t worry, there are some other people too, who have some problems with the mostly used language in world. But have to admit, that you are doing really well in your language studies. Like the “minä rakastan sinua” and “olen kännissä” are coming alrady really fluent. Also “haista vittu” and “haluan panna” are already part of your Finnish side. Thanks to Henni that you’re becoming one of us.

And for the Finnish readers, it’s really funny when a Canadian Robin speaks Finnish. I really didn’t understand how difficult our language is. Like the double consonants (“kikkeli”) are really hard to pronounce for the almost Finnish people. Also the letters Ä & Ö produce some problems here. But if you just practice and practice, you’ll make it. You can just imagine those moments at night time when our Canadian team (Robin und Lauren) use their Finnish in bars and clubs. Or when they call you and the first words are “olen kännissä”, you know that it’s going to be an awesome evening. Imagine, that Lauren learned our numbers in 20 minutes. For me it took two weeks, when I was six years old. But yeah, it’s easy language. I know.

Robin, you are keeping a blog too, so I steal some stuff of yours (makes more length to my text)

--“As I sat there I thought about my time here and for the first time, in a really long time, I can truly say I am happy; Genuinely happy.”—

That’s pretty well said. It’s true that we’ve been here for ages, but those ages are gone so fast! Like I’ve been today exact three months here, and it feels like three weeks. You don’t even realize that you’ve got like new, errr, friends. Like friends, with whom you’ve memories and you share the stories. You’ve got like a history and that’s what makes me the difference between friend and good-day-buddy. Now while writing this, I’m thinking of the Gay-Prague trip with the cold and castle. Thank you for that, Robin and Lauren. And Henni, Marien and Tony. History, stories, the difference.

If you remember something, it means that you hated or loved it. In my case I remember the really good dinner conversation with the language barrier in Gay-Prague. Because I’m lazy and over weighted, I’m going to steal again from you, Robin.

--“Anyways, we got to talking about homeless people in Canada, and Lauren and I said because of the cold many of the hobo's live under the bridge. When I said this he (Jussi) looked at me very oddly and I wasn't sure if I said something politicaly incorrect or what.. as it turns out he thought I said "homo" and that we make the "homos" live under the bridges in Canada!!”--

That’s like a moment, which I’m going to remember for rest of my life. Not for that I’ve something against Canada and their social welfare politics, but more like the atmosphere and the people. I’m going to tell that story many many times to my Finnish friends, to my future wife and kids. It’s a story, that never dies.

Have to admit that The Dad had nice time in Vienna, spring 2009. With the awesome people and the legendary stories. Thank you all already.

PS. If you are an exchange student and reading this, please replace the name “Robin” to your own name. And then also change the other names and places, and you’ll have a story to tell back home.

Akilleksen tyhmyys

Kopioin tähän mielenkiintoisen artikkelin, johon törmäsin aikanaan Suomessa (nyt löysin siitä sähköisen version). Artikkelin on kirjoittanut Usko Joopa-Alakassila ja se on ilmestynyt alkuperäisenä Erilaiset oppijat lehden numerossa 3/06.

”Sitä kun paljon miettii, niin sitä keksii mitä ihmeellisimpiä asioita. Ehkä sen hienoimman ja vanhimman pyöritteli Sokrates sanoiksi aikana ennen uusavuttomuutta: Hän tiesi, ettei hän tiedä mitään. Sitä voisi hyvällä omalla tunnolla myös kutsua viisaudeksi, tyhmyyden vastakohdaksi. Itsekin kuulun tähän tutkivaan osastoon, joten tein tutkimuksen Akilles ”Keijo” Urpovelotzesta. Tästä tyhmyyden sarvesta, elämän suolesta.

Elin tammikuuhun 2009 uskossa, että tyhmyys on subjektiivinen käsite. Olin myös vilpittömässä mielessä, että tyhmäkin ihminen tai eläin oppii, jos asiat esitetään oikealla tavalla. Siis niin, ettei siitä kyseisestä ihmisestä ehkä tule lamppukaupan kirkkainta osramia, mutta kuitenkin. Nyt olen joutunut avartamaan maailmankatsomustani, sillä jos joku on vain hidas, niin hänen aivonsa eivät toimi niin kuin normaalilla yksilöllä. Käytännössä tämä ilmenee siten, että tyhmempi yksilö ei ymmärrä, mitä hänelle sanotaan. Yksilö ei myöskään pysty oppimaan asioita tai luomaan omia johtopäätöksiä. Tavallaan puluaivot pysyvät samassa tilassa ja heurekat ovat harvassa kuin ruotsalaisten hätkähdyttävät rintamakertomukset.

Tyhmyyden jakautumisesta eri kansakuntien välillä on myös julkaistu lukemattoman monia tutkimuksia. Arvostetun ruotsalaistutkijan Helle Munia-Kuumåttaan hiljattain julkaisusta tutkimuksesta käy ilmi, että esimerkiksi jotkut kreikkalaiset ovat selvästi tyhmempiä kuin muu maailma. Varsinkin jos Akilles asetetaan asumaan toisen normaalin ihmisen kanssa samaan elinympäristöön, ei kreikkalainen ymmärrä, että jonkinnäköisiä kompromisseja tulisi tehdä. Tämä ilmenee muun muassa tämänkaltaisina ilmiöinä:

- (Paskan) musiikin täysillä huudattaminen aamuyöstä ja kykenemättömyys ymmärtää, että normaalisti kämppä”kaverille” annetaan mahdollisuus nukkua rauhassa

- Asuinkumppanin kunnioittamien muodossa siivoaminen, mädän ruuan roskiin heittäminen ja roskien ulosvieminen

Kysyttäessä Wienissä kreikkalaisen kanssa asuvalta vaihto-oppilaalta Jules Pakkasilta, vastaukseksi saatiin esim. määritelmät hänen kanssa-asujastaan Akilleksesta ”vitun idiootti” ja ”luulitko että Johanna Tukiainen on tyhmä?”. Jules kertoi myös kuvaavan esimerkin tästä hölmömäisyydestä. Akilles oli tullut yöllä kotiin ja koputti Juleksen ovea: ”Are yoau sleepik?”. Jussin herätessä ärsyyntyneenä ja vastatessa ”Yes I am, what now?”, vastaus Akillekselta oli ”Duo yoau knov, vhere my cup is?”. Akilleksen ainoa valkoinen muki, josta hän juo appelsiinimehua, oli kateissa. Jussin omien sanojen mukaan hän mietti sillä hetkellä, että onko tämä piilokamera?

Yläpuolella orientaalista kuvamateriaalia tästä tilanteesta. Kyseessä on keittiö ja keittiön kaapit. Muki oli siis kaapissa, kaapinoven takana.

Kaikin puolin olen siis sitä mieltä, että erityisesti tämän Akilleksen on oltava todella tyhmä yksilö.

Terveisin,

Usko Joopa-Alakassila”

PS. Ja se muki on muuten vielä tälläkin hetkellä kateissa. Akilles kyselee nyt toista päivää, olenko nähnyt mukia. En viitsi sanoa, että se on kaapissa. Eläköön nyt ilman mehua, sillä täytyy tyhmyydestä jotain maksaa. Mutta silti vielä kerran, mikä idiootti.

Liskodisko.

Nonni, se on nyt siinä. Tämän vaihtopuolivuotisen huonoiten nukuttu yö alla. Kello 9.48, päivää jäljellä vielä aika todella monta tuntia. Yöllä sellainen liskodisko käynnissä, että heikkohermoisemmilla olisi voinut menojalka alkamaan vipattaamaan. Oli Itä-Australian vesiagamaaneja, Aavikkopiikkileguaaneja ja kotimaisia sisiliskoja. Vaikka miten päin olisi sängyssä pyörinyt, niin aina oli jalka huonosti ja silmät eivät menneet kiinni, vaikka ne nyt aamulla umpeen muurautuneet ovatkin. Yhdessä kohdassa luulin olevani saunassa, jossa oli kylmähikilöylyt. Sauna sijaitsi patjan ja peiton välissä ja kiuas oli n. 70-kiloinen Harvian Jussi Olavi malli. Mahtavat löylyt ja vielä paremmat vilvoittelut, Wienin yöttömässä yössä.

Pahinta liskojen yössä ei ole itse makaaminen pehmeällä hästenssillä, se on itse asiassa aina mukavaa. Pahinta diskossa on pään sisällä pyörivät presentaatiot ja visiot seuraavasta päivästä. Seuraavana päivänä voi olla tärkeitä paikkoja ja tilanteita, joissa pitää olla skarppi kuin lyijykynä Taikin sisäänpääsykokeissa. Ja mitä enemmän mietit huomisen tärkeää tilannetta tai asiaa, sitä syvemmäksi sinun uneton kuoppasi muodostuu. Tunti tunnilta kaivat omaa kuoppaasi ja vihdoin ja viimein saat unen päästä kiinni aamuyöllä. Hienointa tässä on, että olet mennyt nukkumaan klo. 22, pyörinyt kuusi tuntia diskossa ja loppujen lopuksi ehdit uinumaan muutaman tunnin. Aamulla heräät, heti valmiiksi täynnä skappariasennetta ja kelatyöntekijää.

Toinen todella miestä ja naista syövä tilanne on, että diskon jälkeisenä päivänä sinulla on paljon vapaa-aikaa, jolloin olet suunnitellut tekeväsi valtavan kasan asioita. On maanantai ja silloinhan on kaikki viikonlopulta skipatut työt ja siihen päälle vielä kodinhoitoa. Normaalina päivänä ei homma eikä mikään lopettaa ihmettely ja alkaa painamaan, mutta liskoyön jälkeen ei mitään saumaa edes lähteä pesemään pyykkejä. Niinpä mietit että jos jättäisi huomiselle, että ehtiihän sitä silloinkin. Tosiasia kuitenkin on, että koska nyt olet hypännyt oravanpyörään, niin se pitää sinua otteessaan. Ensi yönä on diskoliskon toinen kokoontuminen, ja tällä kertaa mielelläsi on vielä enemmän tekemättömiä asioita ja huomisia tärkeitä tapahtumia.

Mikä on sellainen, että jos se on niin sitä ei huomaa, mutta jos se kärsii, niin elämäsi on pilalla? Vastaus on terveys.

Terveyden kanssa ei pelleillä, sen tietää jokainen. Nyt huomasin, että riittävät yöunet liittyvät aika lailla läheisesti terveyteen. Joten jos vielä saa tehdä uuden vuoden lupauksen, niin lupaan tässä ja nyt, että keskityn ihan aikuisten oikeasti öihin ja uniin. Hyvä uni, parempi mieli.

Mikä ihmeen vaihto?

Jos olet vaihto-oppilaana sellaisessa opinahjossa, jossa joudut olemaan ja opiskelemaan kuin Suomessa, olet valinnut kohteesi huonosti. Jos oikeasti hikoilet tenttien ja rent:ien kanssa, niin joko otat kaiken liian vakavasti, tai sitten sinua odottaa rankka ja stressirikas, väkipakolla punnerrettu elämänmatka. Vaihtoretki on kuin otos elämästäsi, sellainen markkinatutkimukseen sopiva: olet siellä reissussa juuri sellainen kuin kotonakin olet. Valitset kursseja, joista pidät. Valitset päiviä, jolloin pidät enemmän paikkallista kulttuurista ja tavoista kuin koulunpenkistä. Skippaat ne luennot, joille ei tarvitse tai huvita mennä ja elämöit jossain muualla. Tässä muutama esimerkki, mitä voi tehdä, jos et ole koulussa:

1. Viettää syntymäpäivät saarella

2. Mennä Espanjalaisen ratsastuskoulun aamuharjoituksiin

1. ”Ei kakskytkaksvee synttärit mikää iso juttu oo”

Ota kymmenen vaihtarikaveriasi mukaan ja painele saarelle. Ota mukaan vilttejä, paljon juomaa ja hyvää ruokaa. Kuuntele kun sinulle lauletaan Paljon onnea vaan kanadanaksentilla tai rehellisesti espanjaksi. Pidä puhe kakku kädessä ja huuhdo murheet sprizereiden voimalla huomiseen. Pelaa pölkkyä viinapulloilla ja paranna maailmaa auringonpaisteessa koko iltapäivä. Grillaa kaksikymmentäminuuttiagrilleillä ja mieti, että on yksi siisteimmistä päivistäsi Itävallassa. Mieti, miten olet tullut siihen ja mitä edessä on? Havahdu mietteistäsi, sillä on sinun vuorosi kaataa pulloja. Heitä voittoisa heitto, jolloin vastustajajoukkue lähtee laulamaan Happy birthday:ta ventovieraalle kadunmiehelle, toinen toisen reppuselässä. Elä nuoruuttasi, mieti huomenna.

2. ”Ne on vaan hevosia”

Koska 1500-luvulla oli Euroopassa muotia ratsastuskoulut, niin Wienikin halusi omansa. Niinpä Espanjasta roudattiin toinen toistaan komeampia hevosia ja hoitajia Wieniin ja alettiin ratsastamaan, upseerit ja hovi etunenässä. Vuodet kuluivat ja 1700-luvulla paikallisia alkoi harmittamaan, kun joutui ratsastamaan ulkona ja kylmässä. Ratkaisu tähän oli rakentaa pienen jäähallin kokoinen, kolmikerroksinen ratsastusareena, barokkityyliin. Koska se oli hoville, niin se myös näytti ja näyttää yhä siltä. Puitteet ovat todella kunnossa, niin kuin koko organisaatiokin: 72 hevosta, 40 ratsastajaa ja muutama tila missä kasvattaa näitä omia hevosia. Ja mikä hienointa: aivan Wienin historiallisessa keskustassa on vielä tänäkin päivänä piilossa tämä täysin toimiva ratsastuskoulu, talleineen ja harjoituskenttineen. Vierekkäin internetkahvilat ja hevostallit, huh huh. Yhtä hevosta koulutetaan 10-12 vuotta, ennen kuin se pääsee esiintymään. Ratsastajilla kestää vain n. kahdeksan vuotta, minkä jälkeen he ratsastavat koko elämänsä tässä koulussa ja samoilla hevosilla. Jos et tiedä hevosista tai tyylistä mitään, mene käymään.

Kolmas aina yhtä hyvä vaihtoehto on mennä puistoon ottamaan aurinkoa ja juomaan kylmää valkoviiniä.

Neljäs on juhlia vappua suomalaiseen tyyliin Wienissä! Kaikki paikalliset suomalaiset samaan baariin, nimeltään Tunneli. Eli, huomenna menoksi ja janoksi. Ei varmaan paljon selittelyä kaipaa.

Hyvää vappua sinne!

PS. Espanjalaisessa ratsastuskoulussahan valokuvaus oli tosiaan sallittua.

Koiranelämää ja Ahaa-patukoita

Tuntuu uskomattomalta, että joku voi kirjoittaa Shetlannin terrieriajohäntäkoiran käytöksestä, tavoista ja ikenien tummumisesta monta monta liuskaa. Omistaja voi voivotella, että kaikkia merkin edustajia vaivaa sen oikean etujalan rakennevika, jonka takia Lassi usein kaatuu juostessaan pulujen ja bernharndinkoirien pers..perässä. Mutta kun omistautumisen kääntää johonkin itseään ja sitä omaa nuppia kiinnostavaan, niin yllättävän paljon sitä pystyykin jokin asia kiinnostamaan. Oli se sitten perhojen sitominen, linnunpönttöjen rakentaminen tai harmaa-maatiaisen populaation muutosten seuraaminen, niin kun sydän sykkii sille, niin se on menoa. Ja kun siitä pääsee kirjoittamaan, niin ai ai ja yes sir!

Olin äsken Global Marketing kurssin kokeessa ja ei terve moro! Lukeminen tenttiin oli vanhaa tuttua ja turvallista, muutaman kerran diat läpi ja nauttimaan elämästä aurinkoiseen keskustaan. Mutta se juju tässä onkin, että samaan tapaan kuin se kaitaveteläinen terrieriajohäntäkoiran omistaja, kun seuraa mielenkiinnon kohteensa elämää, niin sitä vain tietää yllättävän paljon. Jos minä luin tenttiin tunnin, niin rehellisesti voin sanoa, että olen lukenut myös palttiarallaa pari vuotta aika intensiivisesti. Tentissä oli kysymys, että miksi kampanja kannattaa aloittaa PR tempauksella ja jatkaa sitä perinteisen markkinoinnin keinoilla? Luultavasti dioissa olisi ollut tähän vastaus, mutta jos vain olet oma-aloitteisesti lukenut artikkeleita, kolumneja, blogeja, nettisivuja ja kysellyt ja tonkinut, niin tiedät kyllä vastauksen. Olet lukenut omia kirjojasi, på engelska och finska ja tajunnutkin niistä jotain. Se elämys siellä koetilanteessa on aika siisti, kun huomaat omaavasi paljon ja hyödyllistä tietoa, jonka olet vain oppinut jostain. Joissain tapauksissa jopa naureskelet kysymykselle, koska se on auttamattomasti vanhanaikainen. Sinusta tuntuu, että jos nyt kirjoitan tähän vastauksen, mitä mieltä minä oikeasti olen, niin se on tasan ja jämptisti nolla pistettä. Alan miehien ja naisien mielestä sinun vastauksesi voisi tosin olla oma työhuone ja viiden viikon kesäloma.

Että tällaista tuli vaan taas mieleen, hienoja elämyksiä, kun huomaa osaavansa jotain. Olo on kuin alakouluikäisellä, kun ne ”sanat” alkavat avautua. Reenattu on, ja yhtenä päivänä se ahaa elämys vain löytää sinut. Tiedät, että on vielä paljon oppimista, mutta se avain sen kaiken omaksumiseen on löytynyt.

PS. Koska tiistaina 22.4 allekirjoittanut täytti 22, niin täytyyhän sitä juhlia. Siksi järkkäsin barbeque-afternoon sellaiselle saarelle täällä. 12 parasta vaihtarikaveria, kevään ensimmäinen grillaus ja luvattu lämpötila + 20, pilvettömältä taivaalta. Jokaisella omat valmisteluhommat, joten huomenna pöydässä on kaikki mitä tarvitaan, samppanjasta kotitekoiseen synttärikakkuun. Musiikkia, sprizereitä ja tyhmiä vitsejä, ohhoh. Illalla juhlimaan kaupunkiin, koska täällä on paikallinen Taiteiden yö. Voi olla aika siisti päivä.

"Only the Brave"

Jos vielä tuoksuu hyvälle, niin joutuu ostamaan. Ja jos ei, sitten ostetaan ihan vain koristeeksi.

ATV:n ja TVTV:n välistä

No niin lapset ja lapsenmieliset! Muistatteko ne ajat, kun katsoitte Mustapippuria, festarispesiaaleja tai Pornostaraa? Legendaarisia haastatteluja ja ”Sisulla siitä selviää” settejä, puhumattakaan lukuisista peliohjelmista. Wöööööööörd, taagia suomiräppiä ja seuraavassa makasiinissa hirveitä hevivideoita! Taustahäröilyä ja levottomia haastatteluja, Wallua ja Tumppia, Saschaa ja Raakkelia. Skederec pyörimään ja sen jälkeen itse ulos hinkkaamaan kurbeja ja vanhuksien hermoja.

Siellä oli kaikki, mitä nykyään puuttuu televisiosta. Jengi veti ympäri Suomea soossissa ja homeessa, kuva oli kuin neuvostoliittolaista HD:tä. Sanoma kuitenkin välittyi ja homma kehittyi vuosien saatossa. Voin rehellisesti sanoa, että jos et seurannut aikaasi, etkä katsonut Moon TV:tä ysärin lopussa ja uuden ajan alussa, olit pihalla kuin Porilainen jazzmuusikko Tuskafestivaaleilla. Loppuvaiheessa homma näytti jo varsin mainiolta ja moni muistaa esimerkiksi varmaan vieläkin Mustapippurin Dickiens sponssipaidat ja tyylikkään keittiön?

Nyt nämä ajat ovat takaisin. Moon TV starttaa taas, nettitelevisiona. Odottakaa vuoden loppuun ja nauttikaa, ketut.

Se pieni ero.

Heineken - Walk in Closet Commercial - Click here for the funniest movie of the week

Lisättävää?

Bad hair day.

Tuntuuko joskus siltä, että on huono päivä? Oikein semmoinen, ettei mikään huvita. Tai herätessä kaikki oli vielä hyvin, mutta mitä edemmäs päivä kulkeutuu, sitä suttuisempi siitä tulee. Mietit mielessäsi, että kuinkakohan ärsyttävä persoona oli Mr. Murphy aikanaan. Vaikka mitä tekisit, se ei tunnu menevän oikein. Jo vähän kuivan paahtoleivän voitelu ei oikein luonnistu, kun Oivariini loppuu juurikin sinä aamuna. Kahvia keittäessäsi huomaat, että Juhlamokkaa on kyllä jäljellä ja vettä tulee hanasta, mutta miten ne suodatinpaperit? Kämppäkaveri on kaverillisesti käyttänyt viimeisen eilen, ilman hankkimatta uusia. Ei se mitään, onhan sentään paketin viimeinen paahtoleipä kädessäsi, vaikkakin vähän niukalla voilla. Kävellessäsi huoneeseesi leipä putoaa lattialle, eteisessä. Ja kumpi puoli leivästä, voillinen vai voiton koskettaa maata? Jos tässä vaiheessa vastasit voiton, ota minuun yhteyttä, sillä haluan sinut työskentelemään mainostoimistooni muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Optimisti on nimittäin kevät ihmishahmossa.

No eihän se päivä vielä siihen loppunut, on vasta aamu. Matkalla kouluun saat tarkastusmaksun, sillä kausi loppui eilen. Laittaessasi sakkoa laukkuusi, bongaat post-it:in, joka muistuttaa että uusi matkalippusi tänään! Tyytyväisenä organisaattorisista taidoistasi selailet matkapuhelimestasi seuraavan kappaleen, samalla kun merkkivalo ilmoittaa uudesta viestistä. ”Olethan jo onnitellut äitiä tänään? Lähettäjä: sisko”. No niin, paljonko se äiti nyt täyttikään? Ja paljon se on puhunut siitä uudesta pöytäliinasta, jonka tosiaan olen hommannut hänelle lahjaksi. Niin ylpeä olo että ohhoh, kukkakaupan kautta käymään vanhemmilla sitten illalla. Tämä kaikki edellä mainittuhan on luonnollisesti tapahtunut raitsikassa numero kahdeksan, missä olet istunut koko matkasi Heivari-Arskan vieressä. Juuri pyykättyihin releisiisi on tarttunut mukava kadunmiehen eau de toilette trendituoksu, kaupan päälle.

Koulussa ei sen kummempaa, mitä nyt missasit juuri viimeisen mahdollisuutesi ilmoittautua uusintakokeeseen. Ei muuta kuin ensi syksynä sitten istumaan luennoille uudestaan. Syy: laiskuus, välinpitämättömyys ja tyhmyys.

Jo putkeen menneen koulupäivän jälkeen palaat kotiisi. Peruslaskut ja muistutukset ovat sinua vastassa, sekä kirje isännöitsijätoimistosta. Mitäköhän kivaa ne ovat minua varten keksineet? Avaat kirjeen ja luet otsikon: Huomautus. Liitteenä kopio taloyhtiön järjestyssäännöistä ja muistutus, että kolmannesta ulos. Eipä siinä kai mitään, saahan niitä uusia kämppiä aina. Loppuilta sujuukin sitten varsin mainiosti, mitä nyt perittyjen osakkeidesi arvo on laskenut päivän aikana 8,7 %. Onneksi sentään loppuillasta saat rentoutua laadukkaan jalkapallon seurassa, sillä luvassa on Champions Leaguen finaali. Kylmät oluet jääkaapissa ja sipsit lempidipillä, mikään ei voi mennä vikaan. Paitsi kun ottelua on pelattu 87 minuuttia, lähetys katkeaa tilanteessa 1-1. Ei kai tässä muu auta kuin mennä nukkumaan, sillä lähetystä ei pystytä enää jatkamaan.

Seuraavan aamun Hesarissa jatkoaikaosumaa hehkutetaan jumalankädestä seuraavana, jalkapallon historiaa muuttavana maalina. Ei se mitään, nukuinhan Suomen euroviisuvoitonkin.

Jos edellä mainittu kuulosti huonolta onnelta, se ei sitä ole. Tässä jenkkien tunnustusten luola.net, joillain ihmisillä on vain päiviä, jolloin ei pitäisi nousta sängystä: FMylife

PS. Haluatko ottaa oikeaan mainoskilpailuun oikeasti osaa oikeilla yrityksillä ja oikeilla tavoitteilla? Tässä ohjeet [paina näitä sanoja], nähdään palkintogaalassa.

9, 61 € + iltalisät.

Tällä hetkellä, siis juuri nyt ja tässä, on fiilis, että on yrittänyt. On tehnyt asioita ja kokenut, elänyt kuin viimeistä päivää. Stressannut niistä asioista, joista jokainen stressaa. Iloinnut asioista, mistä kaikki iloitsee. Tosin, olen kyllä iloinnut asioista, jotka joillekin on vain harmaata ja arkea. Sieltä arjesta voi löytyä yllättävän siistejä juttuja, jos ottaa laput pois silmiltä. Yhtenä esimerkkinä otan tarkasteluun nyt työhakemuksen lähettämisen. Tässä tunnetun, wieniläisen professori Paljas Kuiskeen monivaiheinen ja kattava esimerkki, miten löydät työhakemuksen lähettämiseen ja vastauksen odottamiseen todellisen syvyyden:

1. Hae paikkaa, joka oikeasti kiinnostaa.

That’s it. Jos haet paikkaa S-Marketin kassalle ja olet yli 20-vuotias ja korkeakoulussa, niin älä ihmettele, ettei inspiroi. Tiedän, välillä on pakko hakea, sillä jos rahat loppuvat, niin mieluummin mulkkuja asiakkaita kuin lisää opintolainaa. Mutta olepa rehellinen, kauan pikkelssipurkkien hyllyttäminen tyydyttää sinua? Palkankorotus vuoden jälkeen? Tyydyttää tutkimusten mukaan keskimäärin neljä kuukautta. Perus opiskeluhanttihomma on hyvä perusta, mutta arjesta ja elämässä pitää aina yrittää seuraavaan korkeuteen. Varsinkin, kun olet jo kokoamassa kerroshampurilaisia suolakurkulla ja ilman. Miksi et hakisi järkevämpää, sinun elämääsi edistävää työtä?

Siksi erittäin hyvä idea on, että aloita mol.fi, selaa kaikki ilmoitukset ja kun oikeasti vähän pulssi nytkähtää jonkun kohdalla, anna palaa. Kun sinua jännittää hakemuksen kirjoittamisessa, tiedät, että nyt on jotain muutakin kuin redbullia kehossasi. Kirjoita jotain aivan muuta kuin tähänastisissa hakemuksissa olet täräyttänyt. Anna palaa, olet jo ”tyytyväisenä” kaupan kassalla, vaateliikkeessä, huoltoasemalla, turvatarkastajana tai taksikuskina, joten yksi työ on jo turvana. Vaikka vaatimukset olisivat kovat siihen assarin paikkaa, niin palkkana on muutakin kuin tilinauha ja firman pikkujoulut. Palkkana on jatkuva motivaatio, oma kehittyminen ja paremmalta näyttävä CV. Oma käsitykseni on, että mieluummin lakitoimiston kahvinkeittäjän suodatinpussivastaavana á 5 €/h kuin pesemässä autoja 13 €/h. Ellet siis halua pesuainealalle.

Kun olet lähettänyt siihen oikeasti kiinnostavaan paikkaan hakemuksen, on sinulla muutama seuraava viikko mitä odottaa. Käyt katsomassa sähköpostisi, josko siellä olisi jotain? Meniköhän se hakemus perille määräajassa? Laitoinko puhelinnumeroni oikein? Sinne on varmaan tullut niin paljon hakemuksia, ettei meikäläisellä ole saumaa.

Tiedän. Tuttuja tunteita. Kunnes yhtenä päivänä puhelin soi.

300 €, kolehti. "Jussi Tarhan haastatteluun"

Oletko ollut paikassa, jossa haluat olla, mutta samalla haluaisit olla jossain muualla? Siis silleen, että elät ja koet täydellä forssilla koko ajan ja elämä rullaa, mutta silti. Juurikin silloin, kun olet siellä muualla, olisi takaisin kotona elämäsi tilaisuus. Olet samaan aikaan elämässä hetkeäsi, mutta tulevaisuutesi olisi takaisin lähtöasemallasi. Tämä on tällä hetkellä meikäläisen tilanne.

Maaliskuun lopulla törmäsin uraelämäni tilaisuuteen: Mainosnuorisolle perustettiin Tarha. Suomeen perustetaan osaksi isoa mainostoimistoa pienempi ryhmä, Tarha nimeltään. Tarhan rekry alkoi siltä istumalta.

--”Mainonnan ja markkinoinnin suunnittelutoimisto Tarha aloitti tänään Zeeland Societyn osana. Tarha on Societyn kilpasarjan joukkue, joka yhdistää kokeneet strategit ja nuoret suunnittelijat.” -- zeelandsociety.fi

--”Tarhan perusyksikkönä on solu, joka koostuu kokeneesta mainonnan suunnittelijasta ja strategista sekä 3-4 nuoresta, uransa alussa olevasta tekijästä.” -- zeelandsociety.fi

Luettuani elämäni muuttavan ilmoituksen, tiesin, että tässä olisi tämän hetkisen historiani kovin tilaisuus. Tarhassa tehtäisiin pienellä palkalla isoille yrityksille, niin sanotusti oikeita mainoksia oikeille korporaatioille. Hommaa tehtäisiin intohimosta, virheitä saisi tehdä, sillä niistä oppii. Nuoret luovat tekisivät ryhmässä ja isommat valvoisivat. Tarhaa voikin kuvata eräänlaisena mainonnan ja markkinoinnin kouluna, jollaista muilla ei ole tarjota. Ei, Tarha ei ole opisto, ammattikorkea tai yliopisto, se on ponnahduslauta, josta on mahdollisuus hypätä takaperienvoltti puolella kierteellä ja taittaen oman pituusakselinsa ympäri tulevaisuuteen.

Kirjoitin hakemusta kolme päivää ja kolme yötä, olin tyytyväinen lopputulokseen. Halusin onnistua, halusin paikan. Painoin ”Lähetä” nappia sähköpostissa ja jäin odottamaan. Olin huojentunut, sillä laitoin mielestäni parastani paperille.

Kului muutama viikko. Istuin budapestiläisen hostellin sohvalla, pään päälläni pyöri motellituuletin, oli kuuma. Verkkaisen hetken keskeytti mustan puhelimeni pirinä, soittajana suomalainen matkapuhelinnumero. Rauhallinen vastaus ”Jussi”, minkä jälkeen sydän löi muutaman kerran tyhjää. Linjan toisessa päässä oli Arto, Tarhasta. Kyseli, vieläkö olen Wienissä, että pääsisinkö haastatteluun. Kuulemma toistasataa hakemusta, joista oli karsiutunut parikymmentä loppumetreille.

Kyllä, olen vielä Wienissä, en pääse haastatteluun. Vittu.

Tarha kasaa solunsa nyt, minä kasaan risuja ja perkeleitä täällä. Katsoin jo lennot, noin 300 euroa olisi tällä hetkellä edestakaisin. Sillä summalla pääsisin haastatteluun hakemaan kotiin elämäni työpaikan. Että jos jollain on ylimääräiset kolme uutta sibeliusta, niin soita numeroon +436507364193. Muuten joudun odottamaan elokuuhun, jotta pääsen haastatteluun. Silloin Tarhassa on jo tosin toimiva tiimi, että että, totta totta, vittu vittu.

Mutta kyllä näitä tilaisuuksia vielä tulee kun vain yrittää. Saatte nähdä. Ja elokuussa muuten raivaan itselleni paikan soluun, tuma saa tutista.

HUOM! Blogia saa kommentoida kaikki. Jos haluat lahjoittaa rahaa keräykseen "Jussi Tarhan haastatteluun toukokuussa", niin laita nimesi ja summasi, jonka olet valmis lahjoittamaan, kommenttikenttään. Jos 300 € täyttyy, laitan tilinumeroni blogiin, siirrätte rahat ja minä lennän Suomeen hakemaan unelmani.

Kiitos.

PS. Bob Helsinki on eri asia kuin Tarha ja Zeeland Society.

PPS. Tarhan rekry on vieläkin käynnissä, että jos haluat mun työkaveriksi, niin laita vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen: duuniin@suunnittelutarha.fi. Hyvä kilpailu, paremmat tekijät.

Rannalla vehreän joen

Oltiin Budassa ja Pestissä, rannalla vihreän joen. Hostellimme sijaitsi Pestin puolella, niin kuin kaikki muukin paitsi linna. Päiviä kolme, kaupunkeja yksi, Unkarin sydän. Seurueessamme kaksi itävaltalaista böönaa, yksi hollantilainen uros, toinen saksalais-ranskalainen miehenalku sekä yksi sveitsiläinen Heidi. Tiistaina 23 asteiseen kaupunkiin ja vamos ala playa! Torstaina hymy korvissa takaisin kotiin, Wieniin.

Budapest on Euroopan seuraava Wien. Kaupunki on suurempi ja sillä on värikkäämpi historia. Tällä hetkellä Unkarin valtiolla on lainaa vaikka muille jakaa, mutta antakaa tälle maalle ja Budapestille 15 vuotta, niin Wien on kuin Pudasjoki ja Budapest Helsinki. Budapest tarjoaa ilmaisia kierto-opastuksia, hyvää ruokaa ja juomaa hintaan, jolla Suomessa saisi Alepan alekorista eilistä pullaa. Budapest myös tarjoaa loistavan kylpylätarjonnan. Me painelimme ensimmäisen, t-paidassa vietetyn päivän ja muistorikkaan yön jälkeen Budapestin suurimpaan kylpylään. Hinta kahdeksan euroa ja polskia sai niin paljon kuin mainonnalle myyty sielu sieti. Eikä Budapestissä tarvitse väistellä serenamaiseen tyyliin kakkakikkareita ja hiuksia, sillä Budassa homma tehdään tyylillä. On sisä- ja ulkoaltaita, pieniä ja isoja, poreilla ja ilman. On kylmiä vesialtaita, mutta parhaat ovat 36 asteisia ulkoaltaita. Ihan siisti fiilis lillua Taiga-vodkan runnomassa kropassa auringonpaisteessa, vailla huolen häivää. Siihen päälle vielä huonoja vitsejä ja tyhmiä juttuja, ja a’vot, Budapestissä on aika kivaa.

Hienointa tässä hommassa on, että välillä ei tarvita edes erinomaista kielitaitoa, jotta homma luistaa. Kun koko konkkaronkka puhuu edes jotenkuten englantia, on luvassa huvia ja viihdettä. Sen verran on allekirjoittaneen kielitaitokin parantunut, että alkaa vitsejä puskemaan. Koska tälläkin kertaa koko seuramatkamme kokonaisÄÖ oli jossain 400 paikkeilla, olivat kaikki samalla viivalla. Kettuilu kansallisuuksista ja tavoista pääsi uudelle tasolle. Unkari ja paikalliset tavat ja ihmiset saivat osansa, niin kuin kaikki muutkin ryhmässä. Mutta ollakseni rehellinen, kyllä unkarilaisetkin aika hyvin panivat vastaan. Esimerkiksi ravintolassa 12 euron lasku muuttuu todella nopeasti 21 euron laskuksi, jollet leiki leikkiä heidän kanssaan. Kun tilannetta alkaa selvittämää, niin vastaukseksi saa pahoittelut, että tarjoilija on laskenut väärin. Jep, niinhän se olikin. Vahingossa.

Kolme päivää, sata muistoa. Välillä tekee todella hyvää vaihtaa maisemaa, vaikka vain muutamaksi päiväksi. Itselläni on tiistaina ja torstaina tentti, joten lukemista on (olisi). Tosin voi myös olla että suomalainen kaverini Laku tuli Budapestin reissun jälkeen moikkamaan minua, joten saattoi olla, että loppuviikko meni elämästä nauttiessa ja Wienin yössä. Nyt väsynyt, mutta onnellinen.

Ja vielä näin huhtikuussa täällä voi laskea sen varaan koulussa, että ehtii tekemään uusintakokeen. Se on se hinta elämänhumalasta ja Wienin keväästä. Ja hyvistä kavereista.

Pikkukakkonen

Tutun näköinen? Pikkukakkosesta? Ehkä, ehkä ei. Tosiasia on, että täällä sen saa muotiliikkeestä printtinä. Toinen tosiasia on, että huomenna 07:00 junalla kohti Budapestiä kolmeksi päiväksi. Tack och adjö!

Kevättä kurkussa

”Kuu keskioluesta kesään, puolikuuta puistosta, vaihtareita vähäsen, paitahihaisistaan ei päivääkään.”

Tänne on tullut kevät aivan tosissaan. Puistot ja kahvilat ovat täyttyneet väestä, terasseille ei mahdu ja jäde tekee kauppansa. Viikko sitten satoi vielä yhtenä aamuna rännän sekaista vettä, niin kuin kaksi kuukautta on satanut. Sitten viime viikonloppuna tapahtui käänne, ja nyt tämä suurkaupunki lunastaa lupauksensa ”Wienin keväästä”. Nyt ei paljon kotona istuskella, sillä ulkona on uusi maailma.

Torstaina painelimme päivällä viettämään krapulaamme puistoon. Täällä saa baareista muovituopeissa on the go oluita, joten otimme sellaiset kavereiksemme ja suuntasimme paikalliseen koffariin. Siellä tuli vietettyä tunti jos toinenkin, kuunnellen musaa kännykästä ja nauttien auringosta. Koska kaikilla oli niin mukavaa, päätimme illalla suunnata yhdelle Euroopan suurimmista klubeista, ja ei siitä sen enempää. Perjantaina sitten raikkaana luennolle juomaan paikallista jaffaa ja sieltä takaisin aurinkoiseen keskustaan. Kaupungilla hynttyyt yhteen Rouva Suomalaisen kanssa ja aussibaariin syömään kenguruhampurilaista. Ja kyllä, kenguruita saa syödä, koiria ei. Aussibaarin terdeltä siirtyminen viereiseen kahvilaan, jossa smokkipukuiset tarjoilijat tarjoilivat cappucinot aurinkoiselle terassille. Ohhoh, oli aika hyvä fiilis ja tyhmät jutut, kiitos kauniin seuralaiseni.

Kahvittelun jälkeen otettiin kiinni muut vaihtarit yllätys yllätys puistossa ja kuunneltiin musaa. Siitä mäkkärin kautta todella loistavaan pikkupubiin, joka oli kuin wieniläinen olohuone. Siellä olutta ja hörähtelyä ja viimeisillä metroilla himaan. Eilen sitten t-paidassa pyörimistä kaupungilla ja puistokaljoja yhden Euroopan vanhimman linnan pihalla. Puitteet olivat kunnossa, niin kuin miehetkin. Pussikaljojen jälkeen himaan laittamaan kaulukset kaulaan ja syömään ravintolaan nimeltä Motto. Aika siisti, voin kertoa. Siellä pitkän kaavan kautta aperitiiveista irishcoffeihin, ja jatkamaan Schwedeplatzille, paikalliselle ravintola-alueelle. Muutama Gintonic siellä ja kotiin nukkumaan, hyvillä mielin.

Miettikääpä sitä, että olen huomannut täällä, että aina ei tarvitse vetää tukkaa silmille tai peltiä kiinni. Tällainen kaupungilla hengailu ja pieni tissuttelu on todella varteen otettava vaihtoehto. Joku voisi jopa kutsua sitä Keski-Eurooppalaiseksi juomistyyliksi, mutta tiedä sitä sitten. Suomessa ei juoda maun vaan vaikutuksen vuoksi, joten kieltämättä tämä on hieman korkealentoista spekulointia. Yksi asia on kuitenkin varma, olen hulluna tähän kaupunkiin.

Wien, 2.4.2009 klo. 14.00. + 18 C.

Miten se vanha sanonta menikään siitä kuvasta ja siitä sanamäärästä?

Life is life

"Life oli omana aikanaan yksi maailman arvostetuimmista aikakauslehdistä, jota kiiteltiin erityisesti sen kuvajournalismista.” - hs.fi

Raivaa hieman aikaa itsellesi, ota kuppi kahvia ja selaa kuvia. On sen arvoista.

Hullu. Kantapään kautta.

Avara luonto tarjoaa luontotuokion:

Nakertajaeläin

Kyseinen eläin on jo hieman kehittyneempi ravintoketjussa, melkein ihmisen tasolla. Sen latinankielinen nimi on Maximus Keijos Kreikkaes, arkikielessä Keijo. Keijoja esiintyy ympäri maailmaa nykyään ja lajin kantaisä on paikallistettu Itävaltaan, Wieniin. Pääasiallisena ravintona Keijo syö pizzaa, pizzaa ja silloin tällöin myös pizzaa. Riippuen vuodenajasta, joskus kysymykseen voi myös tulla valmiiksi grillattu kana ja erilaiset leivokset. Juomana tälle eläimelle maistuu appelsiinimehu ja täysmaito, ei mikään muu.

Keijon reviirinä on sen oma pesä, pesän lähiympäristö ja kylpyhuone. Keijo onkin varsin vilkas otus, sillä se kävelee kahdella eripariraajallaan vuorokaudesta toiseen ympäri reviiriään. Keijon ulkonäköä näillä reviirintarkastusmatkoilla voi kuvata kuin juoksuaikaa potevan koiran olemusta. Karvaisen kehon peittää vain ja ainoastaan vaipoilta muistuttavat bokserit ja jalassa on lajilleen tyypilliset sandaalit. Koska Keijo on melkein ihminen, on hänen vuorokausirytminsä lähestulkoon kuin normaalilla ihmisellä. Rytmi tosin poikkeaa hieman, sillä ennen 02.00 Keijon on mahdotonta saada unta, sillä tämän eläimen sisäinen kello toimii kuin ebolaa sairastavalla banaanikärpäsellä. Ilmeisesti lajille on tyypillistä, että jos ei saa unta, niin pitää kuluttaa loput energiat kävelemällä ympäri reviiriään, vaipoissa.

Tämän toivottavasti jonain päivänä sukupuuttoon kuolevan lajin ääntely on kuin kehitysvammaisten undulaattien pesästä. Ollessaan yksin, Keijo päästelee erilaisia äännähdyksiä, joista osa on sanoja ja osa vain ”eäääh”, ”njiiieh”, ”eeeesh” tyyppisiä, tavallisen ihmisen korvaan ns. ärsyttävän kuuloisia ääniä. Välillä kun Keijo oikein nauttii kaksi vuorokautta keittiön pöydällä lojunutta kananraatoaan, saattaa kuulua myös onnellisia ”mmmh” ja ”aijai” ääniä. Jos ei tunne Maximus Keijos Kreikkaes lajille ominaista viestintää, sen voi helposti sekoittaa kaksivuotiaan, paskat housussa hiekkalaatikolla istuvan lapsen ääntelyyn.

Keijot ovat myös hyvin tarkkoja hygieniastaan ja turkistaan. Sen vuoksi tälläkin hetkellä kylpyhuoneessa on kuusi melkein tyhjää purkkia Head & Shouldersia, kolme tyhjää purkkia sampoota, pari hammastahnatuubia, ja 15 purkkia erilaisia, en tiedä mitä eläinrasvoja. Silti tämä laji haisee vahvasti hielle, joten ilmeisesti kyseisellä luojan luomalla lajilla on kuitenkin oikein tyypillinen lajituoksu. Tuoksua voisi kuvata suomalaisella sotilaalla, joka on ollut viikon metsässä.

Ja tänään Keijo antoi minulle luvan, että saan taitella Keijon pizzaboksin roskikseen. Boksi on ollut keittiön pöydällä nyt kolmisen päivää. Eilen Keijo kysyi, josko voisin herätä 05.45 herättämään hänet, koska hän ei luota herätyskelloon. Kyseinen herätyskellohan sitten soi 08.00, kun Homo Keijo oli jo lähtenyt ja lukinnut ovensa. Ja jep, täälläkin on herätyskelloissa torkkuajastimet. Mehupurkkia ei voi rutistaa kasaan (näytin mallia), joten ne pitää Keijon mielestä laittaa kokonaisena roskikseen. Tulos: nyt seitsemän tyhjää mehupurkkia keittiössä. Keijo ei myöskään vie roskia, joten, niin.

Vittu mä asun ihan oikeasti hullun kanssa täällä.

Kun taide ja tuote kohtaavat

"Black turns beat me bright,
turning on the light
Today is gonna be the day,
you hear some body say
We need you right away"

”Löydä kaikki, mikä on sinulle tärkeää. Uudella internetkännykällä.”

Voiko viestintää enää kuvata tyylikkäämmin? Ja kenen mukaan mainonta ei herätä tunteita? Ei hyvä mainonta ole tekokirjeitä Helsingin Sanomissa, se on tätä.

Tiedot

Mainostaja: T-Mobile G1 (teleoperaattori)
Toimisto: Publicis Group Austria
Ohjaaja: Cadmo Quintero
Musiikki: Obel - Just So
Kuvauspaikka: Buenos Aires, Argentiina/ tammikuu 2009

Etsitään tyttöystävää!

Minä rakastan mainontaa, ich liebe die Werbung, I love ads, me amaro reclamo!

Suomihan on tunnetusti mainonnan kehitysmaa, ja medianlukutaidon vajaavaltainen. Sen me kaikki saimme taas tänään 29.3.2009 todistaa Suomen suurimman ja kauneimman päivälehden sivulla A 7. Kyseisessä ilmoituksessahan siis

--”Minämuotoon laaditun ilmoituksen kirjoittaja kuvailee, kuinka näki helsinkiläisessä ravintolassa naisen, jota ei rohjennut puhutella.”- - ja ” Ilmoituksen jättäjän yhteystiedot ovat luottamuksellista asiakastietoa, jota emme kerro ulkopuolisille, mikäli asiakas ei sitä halua, Lamminmäki vastaa.”- - .

HEI NYT AIVAN OIKEASTI! Jokainen, joka lukee tätä tekstiä tästä ruudulta ja ajatteli ilmoituksen nähtyään, että onpa romanttista ja omaperäistä joltakulta, niin osta muovipussi ja haista sitä sisäpuolelta! Ja että miksi? No koska ensinnäkin kyseinen kampanja tehtiin jo muutaman vuosi sitten New Yorkissa. Siellä mies oli nähnyt naisen aamumetrossa, ja halusi tavata hänet. Niinpä mies perusti nettisivun nimeltä http://www.nygirlofmydreams.com/ ja muutamassa päivässä sivu sai miljoonayleisön ja pari löysi toisensa vihjeiden avulla. Sitä ei vieläkään tiedetä, oliko kyseessä mainoskampanja vai oikea rakkaustarina. Toivottavasti rakkaustarina. Valitettavasti se tarina päättyi eroon, mutta idea oli mitä loistavin. Miljoonat ihmiset infosivat toisiaan ja WoM oli kukassaan.

No nyt siis päästään takaisin hyväuskoiseen Suomeen, jossa joku hieman ylipainoinen mainossankari on keksinyt valjastaa loistavan idean printin muotoon. Otetaan SUNNUNTAIHESARI ja koko sivun mainos, jotta tavoitetaan koko Suomi, kun tapahtumat tapahtuivat Helsingissä. Laitetaan sanaa liikkeelle, että onko Tyhmälässä tai Hyväuskolassa nähty poninhäntäpäistä naista. Lisäksi ilmoitus kirjoitetaan vielä yllättävän hyvällä Suomen kielellä, joku voisi jopa sanoa että mainostoimistomaisesti. Niin mutta siinähän ei edes lue ILMOITUS tai MAINOS yläkulmassa, joten sehän ei silloin ole mainos tai ilmoitus, vaan uutinen tai seuranhakuviesti! VOI TERVE! Jopa Sanomat itse voi iskeä ilmoituksen siihen ilman "mainos" lisätekstiä, sillä oma lehti ja omat säännöt. Kohta taas ihmetellään, kun seuraavassa MAINOKSESSA mies kiittää yleisöä, kun jonkun hakupalvelun tms. avulla nainen löytyi kun löytyikin. Kumma juttu.

Kyseinen kampanjahan ei sopisi esim. Fonectalle, Googlelle, MTV 3:n uudelle sarjalle (huom. poninhäntä), jossa etsitään kadonneita ihmisiä tai vain yksinkertaisesti Helsingin yöelämän mainostamiselle. Jos ja kun tuhannet kuvausta vastaavat naiset lähettävät viestin annettuun sähköpostisoitteeseen, niin nämä naiset ihmettelevät muutaman viikon kuluttua, kun alkaa postista puskemaan suoramainontaa. Ihmeellisesti nämä mainokset sopivat juuri kolmekymppisille, urbaaneille naisille. Kumma juttu taas kerran.

Ja mikä on kaikkein hienointa tässä kampanjassa? Se, että minäkin kirjoitan siitä. Samaan tapaan huomisessa kahvipöydässä Floran tuotantohihnan ääressä työskentelevä hameväki keskustelee tästä romanttisesta miehestä. Samaan tapaan Matti Huuskonen kirjoittaa tänään klo. 05:00 HS:n toimittajan ominaisuudessa jutun hs.fi:in, sopivasti ennen kuin jengi heräilee ja lukee lehden ja jotkut netin. Uutiskynnys ylitetty (lue: alitettu). Ei voi muuta kun nostaa hattua sille mainonnan ammattilaiselle, joka tai ketkä ovat tässä taustalla.

Joo joo ja kyllä kyllä, allekirjoittanut on vain skeptinen ilonpilaaja, jolla ei ole silmää romanttisuudelle.

Onneksi on sentään silmää erilaisten pankkitilien ja lomaosakkeiden seuraamiseen, sillä minäkin haluan nauraa matkalla pankkiin. Samalla tapaa kuin tässä tapauksessa se ylipainoinen mainosmies.

Aamusta iltaan

Yhdistä kuva ja kellonaika:

1. Jussi & Tony
2. T-paita
3. Kävely kotiin juhlista

A. 07:38
B. 16:40
C. 01:13

Huh huh. Hyvä sää.

Salon Palvelu - Salos Tjänsten

Tukka takana, elämä edessä! Välillä hiuskarvan varassa, välillä ei! Sillä asenteella tänään paikalliseen parturiin, sillä hiukset on pääasia. Hiuksenhienosti oli ehtinyt jo frisyyri kasvaa, joten olikin jo aika painella käsittelyyn. Huomenna voi tosin olla tukka kipeänä, sillä tänään on myös juhlimista. Okei okei, lopetan loistavien hiusvertauskuvien viljelemisen tässä tekstissä. Mutta kuitenkin, tukkalääkärille painelin. Ei hajuakaan missä täällä juoppoasuntolan holleilla semilähiössä olisi parturi, mutta niitähän nyt on joka kulmassa kuin Kontulassa vähäosaisia.

Parinkymmenen minuutin turistipyörimisen jälkeen nappasi kuin jäiden lähtiessä haukipaikalla. Andre’s Haircut, neljä asiakaspaikkaa ja koira nukkumassa lattialla.
Koska elämässä pitää olla haasteita, päätin hoitaa homman saksaksi. Ajattelin, että kasvaahan ne taas, jos kielimuuri tekee elämästä mielenkiintoisemman. Hetken ihmeteltyäni ja kysyttyäni, josko nyt heti olisi aika, niin olihan heillä. Itse Andre (näytti ja vaikutti epäprahalaiselta) tuli ottamaan minulta takin ja laittoi sen henkariin. Tämän jälkeen kohtelias pyyntö istuutumaan ja pahoittelut, että joudun odottamaan muutaman minuutin. Mikäs siinä, sillä aloin syömään erilaisia konvehteja, jotka ladottiin eteeni. Kolmannen konvehdin kohdalla Andre tuli ja kysyi, että mitäs taiteillaan? Luontaisella ja sujuvalla saksallani selitin eräänlaisen irokeesi-fudistukka-mulletti mielikuvani ja Andre oli heti jyvällä, mitä päässäni liikkui. Niinpä hän otti täisampoon esille ja… no ei nyt sentään. Andre ehdotti ”juoksevaa irokeesia” ja Jussi Suomalainen huuteli innokkaasti jaa jaataan. Tämän jälkeen luonnollisesti seuraava kysymys oli, että haluanko kahvia tai appelsiinimehua tai muuta juotavaa leikkauksen ajaksi? Kyllähän tässä yksi cappucino maistuisi kiitos, ja niinpä eteeni ilmestyi kahvi posliinikupissa. Tämän jälkeen letti pesuun ja sakset soimaan.

Koska mielestäni parturissa on epäkohteliasta olla hiljaa, niin siinähän sitten keskustelimme. Minä, Andre ja paikallinen, n. viisissä kymmenissä oleva punapää viereisellä tuolilla. Puhuttiin säästä ja Suomen kylmyydestä, kalliista hinnoista ja allekirjoittaneen opiskelusta. Sivuttiin myös paikallisen murteen erikoisuuksia ja Wienin nähtävyyksiä. Siinä taas kerran mietin, että miten olen tähän paikkaan joutunut. Höpöttämässä kangertelevaa saksaa parturissa, jossa nukkuu koira ja cappucino on hyvää. Mutta oli kivaa, oikein ystävällistä porukkaa tässä maailmassa. Tippasin 18 euron laskuni muutamalla shekelillä, koska olin todella tyytyväinen palveluun.

Niin, mitenkäs Suomessa parturissa käynti? Aivan.

PS. Jos haluatte lukea lisää asiakaspalvelusta, lukekaa helsinkiläisen vaikuttajan Tuukka Laurilan blogiraapaisu aiheesta: Asiakaspalvelu

Voi veljet

Jos olet ajatellut perustaa itävaltalaisen, nuorten pyörittämän esitelmätehtaan, niin kannattaa harkita kahdesti ja vielä miettiä tovi jos toinenkin. Ainakin, jos on kyse esitelmästä koskien Burger Kingiä tai Benettonia. Toki jos sinulle kelpaa kuusi todella rennosti ja hyvää englantia puhuvaa kosmopoliittia, niin silloin olet oikeilla apajilla. Kaupan päälle saat vielä 20 minuutin esitykseen 43 powerpointsulkeisdiaa, joissa joka kalvolla on suunnilleen saman verran tavaraa kuin yhdellä Raamatun keskivertosivulla. Nopean tilaajan etuna saat vielä sellaisen saksa-aksentin, että monella englanninkielen lehtorilla purskahtaisi costaricat Kielikellolle.

”Aänd äsch juu schie hiär, te kgrosch margin pfofit isch masch haier hier then in the prifiösch diagramm”.

Ainoa asia, mitä minulle jäi näistä loistavista esityksistä mieleen, oli, että McDonald’s on maailman suurin ja kaunein. Ja esitelmän aihehan oli Burger King.

Kyseisten raapasuiden jälkeen oli allekirjoittaneen tiimin vuoro aiheella Best Western Hotels. Jos ette tiennyt, meillä on niitä Suomessakin. Totta, en minäkään tiennyt. Meidän diat väsättiin 15 minuuttia ennen esitystä ja tulos olikin sen mukainen: Itävaltalaiseen muottiin sopiva, graafisesti jäätävä kökkö. Ryhmämme harrasti myös hyvällä menestyksellä itävaltalaista kansallislajia, diantäyttöä. Oman käsitykseni mukaan koulumme on ihan kansallisella tasolla kyseisessä lajissa, sillä sen verran saatiin palloja ja viivoja yhdelle dialle tungettua. Jussi Olaville napsahti luonnollisesti 15 boksinen kaavio aiheesta franchise-yrittäjän ja emoyhtiön suhde ja sen kehittyminen. Huolellisen valmistautumisen ansiosta ajattelin luottaa tuttuun ja turvalliseen esitelmäkeinoon, paskanpuhumiseen ja ohi aiheesta veistelyyn. Toimii muuten maassa kuin maassa, toisin kuin argentiinalaiset matkapuhelimet.

Jokainen laiska ja tyhmä tietää, että jos ei oikeasti tiedä, mitä pitää sanoa, niin silloin pitää harhauttaa. Oma kikkakuusneloseni lähti lauseella ”hyvää päivää teille kaikille arvoisat kollegat”. Pakko myöntää, että tehosi. Muutama nosti katseensa paikallisesta Trendistä ja muutama lopetti läppärinsä rämpyttämisen. Lause ”Okay, maybe in English if you prefer it so” viimeistään naulasi itävaltalaiset nappisilmät kummalliseen suomalaiseen. Tähän perään sitten puhdasta suomienglantia ja todella vakuuttavaa selitystä aiheesta, joka oli tuttu kuin amikselle suomen kielioppi ja filosofianmaisterille työkkäri.

Oikeasti ihan hauska hetki oli, kun päästiin muutenkin jo hymyilevän yleisön kanssa kohtaan, jossa ylibuukatussa diassa luki ”size doesn’t matter”. Oma, ehkä 0,5 sekuntia pitkä tauko ja repeily johti tilanteeseen, jossa jopa kuusikymppinen lehtorimme naureskeli. Onnittelin itseäni, sillä olin onnistunut huvilla ja urheilulla ohittamaan tärkeät asiat, mikä on minusta aina hatunnoston arvoinen suoritus.

Ja muuten osta se tie, koska mainosten tekemisellä voi maksaa asuntolainan, niin tässä esimerkki, miten jotkut maksavat: Extreme Sheep Led Art. Kyseinen pätkä on (ehkä) tämän vuoden paras viraalivideo, ja meikäläiselle se on jotain, mihin tähdätä.

PS. Toisaalta, voi vain ottaa kynän kauniiseen käteen ja tehdä. Niin teki Henrik Sarimo, ja tässä tulos: PORTFOLIO OF HENRIK SARIMO