sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Bad hair day.

Tuntuuko joskus siltä, että on huono päivä? Oikein semmoinen, ettei mikään huvita. Tai herätessä kaikki oli vielä hyvin, mutta mitä edemmäs päivä kulkeutuu, sitä suttuisempi siitä tulee. Mietit mielessäsi, että kuinkakohan ärsyttävä persoona oli Mr. Murphy aikanaan. Vaikka mitä tekisit, se ei tunnu menevän oikein. Jo vähän kuivan paahtoleivän voitelu ei oikein luonnistu, kun Oivariini loppuu juurikin sinä aamuna. Kahvia keittäessäsi huomaat, että Juhlamokkaa on kyllä jäljellä ja vettä tulee hanasta, mutta miten ne suodatinpaperit? Kämppäkaveri on kaverillisesti käyttänyt viimeisen eilen, ilman hankkimatta uusia. Ei se mitään, onhan sentään paketin viimeinen paahtoleipä kädessäsi, vaikkakin vähän niukalla voilla. Kävellessäsi huoneeseesi leipä putoaa lattialle, eteisessä. Ja kumpi puoli leivästä, voillinen vai voiton koskettaa maata? Jos tässä vaiheessa vastasit voiton, ota minuun yhteyttä, sillä haluan sinut työskentelemään mainostoimistooni muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Optimisti on nimittäin kevät ihmishahmossa.

No eihän se päivä vielä siihen loppunut, on vasta aamu. Matkalla kouluun saat tarkastusmaksun, sillä kausi loppui eilen. Laittaessasi sakkoa laukkuusi, bongaat post-it:in, joka muistuttaa että uusi matkalippusi tänään! Tyytyväisenä organisaattorisista taidoistasi selailet matkapuhelimestasi seuraavan kappaleen, samalla kun merkkivalo ilmoittaa uudesta viestistä. ”Olethan jo onnitellut äitiä tänään? Lähettäjä: sisko”. No niin, paljonko se äiti nyt täyttikään? Ja paljon se on puhunut siitä uudesta pöytäliinasta, jonka tosiaan olen hommannut hänelle lahjaksi. Niin ylpeä olo että ohhoh, kukkakaupan kautta käymään vanhemmilla sitten illalla. Tämä kaikki edellä mainittuhan on luonnollisesti tapahtunut raitsikassa numero kahdeksan, missä olet istunut koko matkasi Heivari-Arskan vieressä. Juuri pyykättyihin releisiisi on tarttunut mukava kadunmiehen eau de toilette trendituoksu, kaupan päälle.

Koulussa ei sen kummempaa, mitä nyt missasit juuri viimeisen mahdollisuutesi ilmoittautua uusintakokeeseen. Ei muuta kuin ensi syksynä sitten istumaan luennoille uudestaan. Syy: laiskuus, välinpitämättömyys ja tyhmyys.

Jo putkeen menneen koulupäivän jälkeen palaat kotiisi. Peruslaskut ja muistutukset ovat sinua vastassa, sekä kirje isännöitsijätoimistosta. Mitäköhän kivaa ne ovat minua varten keksineet? Avaat kirjeen ja luet otsikon: Huomautus. Liitteenä kopio taloyhtiön järjestyssäännöistä ja muistutus, että kolmannesta ulos. Eipä siinä kai mitään, saahan niitä uusia kämppiä aina. Loppuilta sujuukin sitten varsin mainiosti, mitä nyt perittyjen osakkeidesi arvo on laskenut päivän aikana 8,7 %. Onneksi sentään loppuillasta saat rentoutua laadukkaan jalkapallon seurassa, sillä luvassa on Champions Leaguen finaali. Kylmät oluet jääkaapissa ja sipsit lempidipillä, mikään ei voi mennä vikaan. Paitsi kun ottelua on pelattu 87 minuuttia, lähetys katkeaa tilanteessa 1-1. Ei kai tässä muu auta kuin mennä nukkumaan, sillä lähetystä ei pystytä enää jatkamaan.

Seuraavan aamun Hesarissa jatkoaikaosumaa hehkutetaan jumalankädestä seuraavana, jalkapallon historiaa muuttavana maalina. Ei se mitään, nukuinhan Suomen euroviisuvoitonkin.

Jos edellä mainittu kuulosti huonolta onnelta, se ei sitä ole. Tässä jenkkien tunnustusten luola.net, joillain ihmisillä on vain päiviä, jolloin ei pitäisi nousta sängystä: FMylife

PS. Haluatko ottaa oikeaan mainoskilpailuun oikeasti osaa oikeilla yrityksillä ja oikeilla tavoitteilla? Tässä ohjeet [paina näitä sanoja], nähdään palkintogaalassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti