Olen nyt juhannuksesta asti miettinyt, että lopetanko blogin kirjoittamisen. Lopputulos on, että ainakin väliaikaisesti. Tai ainakin kesäloman ajaksi. Tai ainakin viikoksi.
Joten, kiitos kaikille lukijoille. Ja erityiskiitos äidin työkavereille, jotka hoiditte sen muutaman tuhat käyntiä tässä blogissa.
Jos jokin jäi vaivaamaan tai alkoi kiinnostaa, niin ota yhteyttä.
- Jussi Pekkala
+358407150010
jussi.pekkala@myy.haaga-helia.fi
maanantai 29. kesäkuuta 2009
torstai 18. kesäkuuta 2009
Jussi jumalauta.
Mikä on sellainen, jolloin yleensä sataa vettä ja tuulee? Sen koittaessa ihmiset menevät pienille mökeilleen, joissa sisävessa on yhtä yleinen kuin Kongon tasavallassa. Autoletkat mökeille matelevat jonoissa, lapset huutavat takapenkillä. Citymarketkäynti tuntuu Hulluilla päivillä asioimiselta, ja viimeisestä valkosipuli-aprikoosisillistä tulee taistelu, jota selvittää finninaamainen vartijanalku. Koffia ja Karhua pakataan takakonttiin niin, että pikku Maija saa juoksennella samoissa vaipoissa koko viikonlopun, sillä enempää vaippoja ei kaljojen takia kotteroon mahdu. Keskiolut ja kotletit, kahta ei suomalainen mies vaihda. Ja vaippoja. Perkele.
Mäntsälän kohdalla nuorisoporukan kuljettajalta palaa pinna, sillä koko muu skodallinen on jo tukevassa nousussa. Ei muuta kuin auto Esson pihaan ja huikkaus matkustajille, että ”kuski käy nyt kusella, pieni hetki.” Kotvasen kuluttua vähiten humaltunut takapenkin tunnelmannostattaja huomaa, että kylläpä kuskilla kestää. Samalla hetkellä kuskin siluetti piirtyy Esson baarin valoa vasten, kiskomassa neljättä Lapinkullan tuoppia. ”Kukash nyt ajaa, shaatana?”
”Mä käyn sytyttää saunan. Eiku siis kiukaan. Tai siis tulen siihen saunan khiukaaseen. Lainaaks shytyhysnestettä ja stendarin?” Samaan aikaan Jari ja Lasse virittelevät virveleitä ja miehistöä. Perinteiseen malliin otetaan sitä Ahdin onnenryyppyä jo etukäteen sen verran, että tulee se Keilaveden Loch Ness varmasti sieltä Esplanadin puiston kokoisesta tekojärvestä. ”Mitesh nää pelaastusliivit Lasse?” – ”Luuletsä et sukellusta olish ikinä keksitty, jos kaikki olis aina käyttäny phelastusliivejä?”. Varmin askelin Suvi ysisatasen airoihin ja kokka kohti syvännettä. Tunnin pilkkimisen ja Ahdille kunnian tekemisen jälkeen Jarin seurapiirirakko sanoo sopimuksensa irti. ”Pidä shä tätä mun onkee, mä näytän kuinka oikheaoppisesti kusthaan yli laidan.”
”Paljonkhoha mä laithoin tätä bensaa viime vuonna toho khokkoon?”, tuumailee Väinö itsekseen. Selvien ja täydellisten muistikuvien saattelemana lopullinen päätelmä on, että paljon. Koska tänä vuonna ei ole edes kulovaroitusta, niin voi rauhassa tyhjentää muutaman jerrykannullisen risukasan päälle. ”Onphahan naapurin isäntä ainakin kateellinen, shaatanan luomuviljelijä perkele”. Ja naapurinisäntä kun vielä osti tuliterän leikkuupuimurinkin 141-tuella, niin tänä vuonna Väinöllä on ainakin isompi kokko. Kulotetaan sitten kunnolla, eipähän tarvitse leikata ja puimuta muutamaan vuoteen.
”Ihka-aito Jan Wickholm Vonkavuon tähti lavalla tänään! Lämpärinä kylän oma poika, läänin taiteilija Kalevi Hurmos. Kalevin hanuri soi juurikin niin, kuin teidän toiveenne kuuluvat! Liput vitosen, raskaana oleville kolme euroa. Kaikki juomat tiskiltä ennen aamuviittä puoleen hintaan. Järjestäjät pidätävät kaikki oikeudet mahdollisiin esiintyjä muutoksiin.
PS. Pyydetään ystävällisesti palauttamaan viime vuonna kadonnut SLX-330G mallinen kyntö aura, joka katosi lavan takaa viime vuonna”
”Nimismiehellä. Jaahas, iltaa rouva Pesola. Aviomies kadonnut, 28 aviovuoden jälkeen? Missään ei näy, onpa kummallista… Jaa että samaan aikaan menitte kuitenkin maate viime yönä? Ette siis millään muista monelta? Niin, kyllähän sitä nyt pullon punaviiniä voi ruuan kanssa ottaa, aivan aivan… Ai nyt ovi kolahti? Ettäkö se Esko sieltä tulikin? Ai oli mennyt naapurinisännälle jatkamaan kun sinä olit jo Silja ollut unten mailla? Niin, sattuuhan sitä. Kuin myös, oikein rauhallista ja antoisaa kesää sinnekin!”
Juhannus. Kovan kansan kova juhla.
Mäntsälän kohdalla nuorisoporukan kuljettajalta palaa pinna, sillä koko muu skodallinen on jo tukevassa nousussa. Ei muuta kuin auto Esson pihaan ja huikkaus matkustajille, että ”kuski käy nyt kusella, pieni hetki.” Kotvasen kuluttua vähiten humaltunut takapenkin tunnelmannostattaja huomaa, että kylläpä kuskilla kestää. Samalla hetkellä kuskin siluetti piirtyy Esson baarin valoa vasten, kiskomassa neljättä Lapinkullan tuoppia. ”Kukash nyt ajaa, shaatana?”
”Mä käyn sytyttää saunan. Eiku siis kiukaan. Tai siis tulen siihen saunan khiukaaseen. Lainaaks shytyhysnestettä ja stendarin?” Samaan aikaan Jari ja Lasse virittelevät virveleitä ja miehistöä. Perinteiseen malliin otetaan sitä Ahdin onnenryyppyä jo etukäteen sen verran, että tulee se Keilaveden Loch Ness varmasti sieltä Esplanadin puiston kokoisesta tekojärvestä. ”Mitesh nää pelaastusliivit Lasse?” – ”Luuletsä et sukellusta olish ikinä keksitty, jos kaikki olis aina käyttäny phelastusliivejä?”. Varmin askelin Suvi ysisatasen airoihin ja kokka kohti syvännettä. Tunnin pilkkimisen ja Ahdille kunnian tekemisen jälkeen Jarin seurapiirirakko sanoo sopimuksensa irti. ”Pidä shä tätä mun onkee, mä näytän kuinka oikheaoppisesti kusthaan yli laidan.”
”Paljonkhoha mä laithoin tätä bensaa viime vuonna toho khokkoon?”, tuumailee Väinö itsekseen. Selvien ja täydellisten muistikuvien saattelemana lopullinen päätelmä on, että paljon. Koska tänä vuonna ei ole edes kulovaroitusta, niin voi rauhassa tyhjentää muutaman jerrykannullisen risukasan päälle. ”Onphahan naapurin isäntä ainakin kateellinen, shaatanan luomuviljelijä perkele”. Ja naapurinisäntä kun vielä osti tuliterän leikkuupuimurinkin 141-tuella, niin tänä vuonna Väinöllä on ainakin isompi kokko. Kulotetaan sitten kunnolla, eipähän tarvitse leikata ja puimuta muutamaan vuoteen.
”Ihka-aito Jan Wickholm Vonkavuon tähti lavalla tänään! Lämpärinä kylän oma poika, läänin taiteilija Kalevi Hurmos. Kalevin hanuri soi juurikin niin, kuin teidän toiveenne kuuluvat! Liput vitosen, raskaana oleville kolme euroa. Kaikki juomat tiskiltä ennen aamuviittä puoleen hintaan. Järjestäjät pidätävät kaikki oikeudet mahdollisiin esiintyjä muutoksiin.
PS. Pyydetään ystävällisesti palauttamaan viime vuonna kadonnut SLX-330G mallinen kyntö aura, joka katosi lavan takaa viime vuonna”
”Nimismiehellä. Jaahas, iltaa rouva Pesola. Aviomies kadonnut, 28 aviovuoden jälkeen? Missään ei näy, onpa kummallista… Jaa että samaan aikaan menitte kuitenkin maate viime yönä? Ette siis millään muista monelta? Niin, kyllähän sitä nyt pullon punaviiniä voi ruuan kanssa ottaa, aivan aivan… Ai nyt ovi kolahti? Ettäkö se Esko sieltä tulikin? Ai oli mennyt naapurinisännälle jatkamaan kun sinä olit jo Silja ollut unten mailla? Niin, sattuuhan sitä. Kuin myös, oikein rauhallista ja antoisaa kesää sinnekin!”
Juhannus. Kovan kansan kova juhla.
perjantai 12. kesäkuuta 2009
Matkatoimistopuutarhakauppias
”Lama vuosikymmenessä pitää lääkärin lähellä”. Tätä tokaisua voisi perustella sillä, että kun on kipeä, niin suuntana on lähin arvauskeskus, eikä Mehiläisen pistos jossain periferiassa. Oikeastaan aika lailla sama, kuinka pahasti trendit laskevat, niin ihmiset masentuvat ja hammasta kolottaa. Myös viina myy ja keskiolutkuppilat palkkaavat kiireapulaisia, tiistai-illalle. On lamasta apua myös aloille, joita ei heti tulisi mieltäneeksi voittajiksi: Puutarhakauppa- ja matkatoimistobisnes kukoistavat. Tässä kolmeosainen ”Menestyjän merkit” kirjoitussarja.
Osa 1:
”Kauppa se on joka kannattaa”, tokaisi puutarhakauppias Viljami Kasvi kun thaimaanlennot varasi.
”– Kyllä puutarhakauppa on yksi niistä, jotka jopa hyötyvät tästä ajasta. Ihmisillä on aikaa puuhastella puutarhassa ja näin syntyy ostotarpeita, Suomen puutarhakauppiaat ry:n puheenjohtaja ja kauppias Sami Pihkoluoma kertoo. Puutarhaliittokaan ei odota taantuman näkyvän notkahduksena puutarhakaupassa. Maaliskuussa julkaistun tiedotteen mukaan niin ei käynyt 1990-luvun laman aikanakaan.” – Markkinointi & Mainontalehden artikkeli 10.6.
Eli, viherpeukalo on aina viherpeukalo, vaikka pelargonioissa paistaisi. Kun ei ole enää varaa pelata golfia, niin silloin juodaan halpaa valkoviiniä ja kaivellaan viime laman aikaan ostetulla pistolapiolla uutta pengerrystä. Mikäs siinä on kaivellessa, toimeentulotuki juoksee ja perennat kukkivat.
Osa 2:
”Ruusuissa on sitten katteet kohdillaan”, sopersi puutarhakauppias Viljami Kasvi vieressä istuvalleen thaimaanlennollaan.
"Lomamatkat käyvät matkanjärjestäjien mukaan nyt hyvin kaupaksi. Sateiset säät ovat tehneet tänäkin vuonna tehtävänsä, ja suomalaiset kaipaavat aurinkoisille rannoille. "Suomalaiset eivät tingi lomamatkoistaan. Suuri osa on varannut matkan hyvissä ajoin, ja Suomen sää vaikuttaa viime hetken matkojen kysyntään", kertoo Finnmatkojen viestintäpäällikkö Anu-Eveliina Mattila." – HS.fi 11.6.
Eli, jos nyt kuitenkin on jäänyt jotain sukan varteen, niin lomille lähdetään, vaikka Playa de Americas olisikin jo täynnä. Kun sitä lomaa on odotettu sieltä joulupäivästä asti, niin matkakohteeseen lennetään, vaikka sitten Visan rahoilla. Hienoa periksi antamattomuutta, sanon minä.
Osa 3: Tulevaisuuden unelma-ammatti ja bisnes
Koska lamat toistavat toisiaan, voidaan helposti soveltaa seuraavaan, 2020-luvun vaihteen lamaan ala ja ammatti, jolla riittää aina töitä ja miljoonat odottavat (ellet jo ole YK:ssa tai Suomen Puolustusvoimissa töissä). Siinä yhdistyy puutarhakauppa ja matkatoimistobisnes.
”Matkatoimistopuutarhakauppias”
Tässä on nyt tuhannen taalan paikka ammattikorkeakoulu Metropolialle, jonka ”Tuhatpäinen henkilöstö ei voi hyvin, ja ammattikorkeakoulussa ilmenee vakavaa kriisiytymisen uhkaa.” – HS.fi 10.6. Nyt on tilaisuus mennä ohi HAAGA-HELIASTA kertaheitolla, joka nyt sentään tekee erittäin hyvää jälkeä tällä hetkellä (jos et usko, paina tästä, kiitos Ilkka Niskaselle). Metronomoriaropiapoli voi perustaa amk-linjan, jossa tehdään tulevaisuuden matkatoimistopuutarhakauppiaita. Fiskars, Plantagen ja Aurinkomatkat vaan mukaan linjasuunnitteluun, opettajiahan ei siellä kuunnella kuitenkaan.
Ei kestä Metrolonomomoriarodipiapoli, ihan saatte idean varastaa ilmaiseksi. Talo tarjoaa.
Kirjoittaja opiskelee HAAGA-HELIA Ammattikorkeakoulussa ja on ylpeä siitä.
tiistai 9. kesäkuuta 2009
Muutama ajatus
Jaahas. Kaksi viikkoa jäljellä tätä koitosta, minkä jälkeen maailman seitsemänneksi parhaaseen kaupunkiin takaisin. Kysyessäni kavereiltani Helsingin kuulumisia, vastaus on aina ollut ”ei täällä mitään uutta”. Luultavasti siis palaan kaupunkiin, jossa metrot tulevat ajallaan ja kukaan ei turhaan hymyile. Eipä siinä mitään, täällä on onneksi saanut puhua säästä ja politiikasta hississä ja kapakan pöydässä ihan tarpeeksi. On kätelty tavattaessa, vaihdeltu poskisuudelmia ja tarjottu juomia. On kutsuttu tuntemattomia ihmisiä kekkereihin, on vierailtu tuntemattomien ihmisten kekkereissä. On lojuttu altaalla espanjalaisten kanssa, on tanssittu pöydillä tanskalaisten tahtiin.
On siis samalla oltu kohteliaita ja kosmopoliitteja varastoon, koska Suomessa varaston arvo pyritään pitämään pienenä ja kiertonopeus korkeana.
Vähän jakaa paluu Suomeen allekirjoittaneen fiilikset. Odotan jo nyt todella innolla sitä kahden viikon juopottelujuhlimismaratonia, joka koittaa koneen laskeuduttua Helsinki-Vantaalle. Odotan kesäistä Helsinkiä pussikaljoineen, odotan viinanhuuruisia kesäretkiä erikokoisille maalaistaloille. Vanhempani, jotka kävivät tervehtimässä tuhlaajapoikaansa, toivat minulle Pirkka- ja Yhteishyvälehdet. Ei siis Suomen kuvalehteä tai Imagea, vaan Suomen suurilevikkisimmän ”aikakausilehden” ja sen huonomman kauppakonsernin mainoslehtisen. Mutta ei se mitään, lehdet toivat tuulahduksen Suomen kesää tänne kulttuurin mekkaan. En malta odottaa enää koneen nousua.
Ja siinä on juuri Akilleksen kantapää. Mikä ihmeen kiire meikäläisellä on täältä lentää sinne, missä kohteliaisuudet ovat harvassa kuin eurovaalien äänestäjät? Miksi ihmeessä minulla on palava halu sateen ja kateellisuuden keskelle? Ehdin olla Suomessa vielä kymmeniä vuosia ja ehdin vielä todistaa ajat, jolloin viinit ovat ruokakaupoissa Suomessakin. Pääsen näkemään ajat, jolloin metrolla pääsee Espooseen, ehdin vanhenemaan ja katkeroitumaan helsinkiläisissä kuppiloissa. Niin miksi siis en nyt pysty nauttimaan täällä viimeistä kahta viikkoa?
Syy on jotakuinkin se, että ihminen tarvitsee muutosta elämäänsä. Nuori ja tekemisen halua täynnä oleva ihminen elää kvartaali-elämässä. Kolmen kuukauden välein sisin tarvitsee jotain uutta. Se uutuus voi olla asuinpaikan vaihdos, uusi seurustelukumppani, armeija, uusi koulu, työpaikanvaihdos tai auton ostaminen. Vaihdoksen pitää olla jotain sellaista, että vietät aikaa uutuuden parissa, ja tapahtumien väliset ajat pienenevät, jolloin ajankuluntuntemus nopeutuu. Haluat jotain, mitä odottaa.
Tiedän jo nyt, että muutaman suomiviikon jälkeen ihmettelen itsekseni, miksi ihmeessä oli niin palava halu takaisin. Ehkäpä tiedän silloin vastauksen. Työ Suunnittelutoimisto Tarhassa alkaa heinäkuun lopussa, joten sitä odotan jo nyt kuin kahdeksanvuotias Aino joulua.
Huomasin juuri, että menee taas suomalaistyyliseen katkeroitumiseen tämäkin teksti. Tavallaan mietin jo sitä, että tulen pettymään. Voi vittu.
Jos nyt vain ensiksi juhlisi paluuta Suomeen huoletta ja nauttisi tästä elämästä.
On siis samalla oltu kohteliaita ja kosmopoliitteja varastoon, koska Suomessa varaston arvo pyritään pitämään pienenä ja kiertonopeus korkeana.
Vähän jakaa paluu Suomeen allekirjoittaneen fiilikset. Odotan jo nyt todella innolla sitä kahden viikon juopottelujuhlimismaratonia, joka koittaa koneen laskeuduttua Helsinki-Vantaalle. Odotan kesäistä Helsinkiä pussikaljoineen, odotan viinanhuuruisia kesäretkiä erikokoisille maalaistaloille. Vanhempani, jotka kävivät tervehtimässä tuhlaajapoikaansa, toivat minulle Pirkka- ja Yhteishyvälehdet. Ei siis Suomen kuvalehteä tai Imagea, vaan Suomen suurilevikkisimmän ”aikakausilehden” ja sen huonomman kauppakonsernin mainoslehtisen. Mutta ei se mitään, lehdet toivat tuulahduksen Suomen kesää tänne kulttuurin mekkaan. En malta odottaa enää koneen nousua.
Ja siinä on juuri Akilleksen kantapää. Mikä ihmeen kiire meikäläisellä on täältä lentää sinne, missä kohteliaisuudet ovat harvassa kuin eurovaalien äänestäjät? Miksi ihmeessä minulla on palava halu sateen ja kateellisuuden keskelle? Ehdin olla Suomessa vielä kymmeniä vuosia ja ehdin vielä todistaa ajat, jolloin viinit ovat ruokakaupoissa Suomessakin. Pääsen näkemään ajat, jolloin metrolla pääsee Espooseen, ehdin vanhenemaan ja katkeroitumaan helsinkiläisissä kuppiloissa. Niin miksi siis en nyt pysty nauttimaan täällä viimeistä kahta viikkoa?
Syy on jotakuinkin se, että ihminen tarvitsee muutosta elämäänsä. Nuori ja tekemisen halua täynnä oleva ihminen elää kvartaali-elämässä. Kolmen kuukauden välein sisin tarvitsee jotain uutta. Se uutuus voi olla asuinpaikan vaihdos, uusi seurustelukumppani, armeija, uusi koulu, työpaikanvaihdos tai auton ostaminen. Vaihdoksen pitää olla jotain sellaista, että vietät aikaa uutuuden parissa, ja tapahtumien väliset ajat pienenevät, jolloin ajankuluntuntemus nopeutuu. Haluat jotain, mitä odottaa.
Tiedän jo nyt, että muutaman suomiviikon jälkeen ihmettelen itsekseni, miksi ihmeessä oli niin palava halu takaisin. Ehkäpä tiedän silloin vastauksen. Työ Suunnittelutoimisto Tarhassa alkaa heinäkuun lopussa, joten sitä odotan jo nyt kuin kahdeksanvuotias Aino joulua.
Huomasin juuri, että menee taas suomalaistyyliseen katkeroitumiseen tämäkin teksti. Tavallaan mietin jo sitä, että tulen pettymään. Voi vittu.
Jos nyt vain ensiksi juhlisi paluuta Suomeen huoletta ja nauttisi tästä elämästä.
maanantai 8. kesäkuuta 2009
torstai 4. kesäkuuta 2009
Salkkarit hei, ihan oikeasti nyt!
Nyt kuuluu kummia Suomesta. Salattujen eläimien kevään päätösjakso Perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka on ylittänyt uutiskynnyksen. Kyseisessä luokattoman raa’assa jaksossa murhataan raskaana oleva vaimo, terroristi räjäyttää kohutun Kentauri ravintolan ja kaiken kukkuraksi murhattu vaimo haudataan elävältä. Mannerheim elokuvan tekijät hei, tässä on teille produktion einekset, alle kymmenellä miljoonalla. Ja Unibet, parilla tonnilla mukaan.
Ja sitten suomalaiseen nopeaan ja rohkeaan päätöksentekoon. Koska tämä erittäin brutaali ja mauttoman väkivaltainen 22 minuuttinen selvästi aiheutti tositarinaan perustuvalla jaksollaan reaktioita, pitää viestintäviraston puuttua asiaan. Huolestuneet kansalaiset lähettivät pelonsekaista sähköpostia virastoon, ja itse viestintäministeri soitti MTV3:lle. Hyvä näin, ja niille kaikille vieläkään nukkumaan kykenemättömille loistavia uutisia: Viestintäministeriö saattaa jopa ehkä joskus jotenkin mahdollisesti ehdottoman epävarmasti ryhtyä todella vakaviin toimenpiteisiin, jotta kaikenlainen rankka väkivalta saadaan pois ruudusta:
"Viestintävirasto valvoo televisio- ja radiotoimintalain ja ikärajojen noudattamista, mutta ei oma-aloitteisesti. Katsojien on hyvä kertoa kokemuksistaan virastolle, jolloin virasto voi tutkia asiaa ja pyytää lausuntoa valtion elokuvatarkastamolta. Se jälkeen voidaan tehdä kannanotto ja mahdollisesti paheksua lapsille sopimattoman ohjelman esittämistä väärään aikaan", Aula sanoo.” – HS.fi
Kannattaa varmaan Maikkarilla alkaa jo valmistautumaan. Mahdollinen paheksuminen saattaa pudota jonain kauniina joulukuisena päivänä postiluukusta. Siinä lähtee toimitusjohtaja Karhuvaaralta ja draamapäällikkö Harmalta muutamaksi viikoksi yöunet, niin kuin niin monelta suomalaiselta lähti paheksuttavan jakson jälkeen. Ja ajattele, jos syyskauden viimeinen jakso ennen joulutaukoa on taas järkyttävän rankka ja täynnä testosteronia läikkyvää väkivaltaa? Taas joutuu Suvi lähettämään kirjeen Maikkarille.
Ja taas joutuu moni päivittelemään. Ja taas ei ole suomalaisten elämä helppoa. Mutta, ei ole Serranon perheen elämäkään aina helppoa.
keskiviikko 3. kesäkuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
