Muutama ajatus

Jaahas. Kaksi viikkoa jäljellä tätä koitosta, minkä jälkeen maailman seitsemänneksi parhaaseen kaupunkiin takaisin. Kysyessäni kavereiltani Helsingin kuulumisia, vastaus on aina ollut ”ei täällä mitään uutta”. Luultavasti siis palaan kaupunkiin, jossa metrot tulevat ajallaan ja kukaan ei turhaan hymyile. Eipä siinä mitään, täällä on onneksi saanut puhua säästä ja politiikasta hississä ja kapakan pöydässä ihan tarpeeksi. On kätelty tavattaessa, vaihdeltu poskisuudelmia ja tarjottu juomia. On kutsuttu tuntemattomia ihmisiä kekkereihin, on vierailtu tuntemattomien ihmisten kekkereissä. On lojuttu altaalla espanjalaisten kanssa, on tanssittu pöydillä tanskalaisten tahtiin.

On siis samalla oltu kohteliaita ja kosmopoliitteja varastoon, koska Suomessa varaston arvo pyritään pitämään pienenä ja kiertonopeus korkeana.

Vähän jakaa paluu Suomeen allekirjoittaneen fiilikset. Odotan jo nyt todella innolla sitä kahden viikon juopottelujuhlimismaratonia, joka koittaa koneen laskeuduttua Helsinki-Vantaalle. Odotan kesäistä Helsinkiä pussikaljoineen, odotan viinanhuuruisia kesäretkiä erikokoisille maalaistaloille. Vanhempani, jotka kävivät tervehtimässä tuhlaajapoikaansa, toivat minulle Pirkka- ja Yhteishyvälehdet. Ei siis Suomen kuvalehteä tai Imagea, vaan Suomen suurilevikkisimmän ”aikakausilehden” ja sen huonomman kauppakonsernin mainoslehtisen. Mutta ei se mitään, lehdet toivat tuulahduksen Suomen kesää tänne kulttuurin mekkaan. En malta odottaa enää koneen nousua.

Ja siinä on juuri Akilleksen kantapää. Mikä ihmeen kiire meikäläisellä on täältä lentää sinne, missä kohteliaisuudet ovat harvassa kuin eurovaalien äänestäjät? Miksi ihmeessä minulla on palava halu sateen ja kateellisuuden keskelle? Ehdin olla Suomessa vielä kymmeniä vuosia ja ehdin vielä todistaa ajat, jolloin viinit ovat ruokakaupoissa Suomessakin. Pääsen näkemään ajat, jolloin metrolla pääsee Espooseen, ehdin vanhenemaan ja katkeroitumaan helsinkiläisissä kuppiloissa. Niin miksi siis en nyt pysty nauttimaan täällä viimeistä kahta viikkoa?

Syy on jotakuinkin se, että ihminen tarvitsee muutosta elämäänsä. Nuori ja tekemisen halua täynnä oleva ihminen elää kvartaali-elämässä. Kolmen kuukauden välein sisin tarvitsee jotain uutta. Se uutuus voi olla asuinpaikan vaihdos, uusi seurustelukumppani, armeija, uusi koulu, työpaikanvaihdos tai auton ostaminen. Vaihdoksen pitää olla jotain sellaista, että vietät aikaa uutuuden parissa, ja tapahtumien väliset ajat pienenevät, jolloin ajankuluntuntemus nopeutuu. Haluat jotain, mitä odottaa.

Tiedän jo nyt, että muutaman suomiviikon jälkeen ihmettelen itsekseni, miksi ihmeessä oli niin palava halu takaisin. Ehkäpä tiedän silloin vastauksen. Työ Suunnittelutoimisto Tarhassa alkaa heinäkuun lopussa, joten sitä odotan jo nyt kuin kahdeksanvuotias Aino joulua.

Huomasin juuri, että menee taas suomalaistyyliseen katkeroitumiseen tämäkin teksti. Tavallaan mietin jo sitä, että tulen pettymään. Voi vittu.

Jos nyt vain ensiksi juhlisi paluuta Suomeen huoletta ja nauttisi tästä elämästä.