Niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Aamen.

Suhteemme on kuin huono avioliitto. Ne pienet asiat tuntuvat suurilta, jokainen päivä on kuin uusi viidakko, ilman viidakkoveistä. Paahtuneista leivistä ei tule enää samanlaisia, hymyt eivät kohtaa. Aamiaispöydässä Helsingin Sanomien Maskun mainos kiinnostaa enemmän, kuin puolison äidin keuhkoahtauma. Huomaat, että entinen yhteinen kappale kuulostaa tätä nykyä falskilta, kuivuneelta viisulta. Asiat, joista ennen innostuit puolisossasi, ovat nyt epäilyttävää karmaa seuraavalle elämällesi. Silmiin et ole katsonut enää aikoihin, sillä siellä näkyy vain tyhjä peili, ja omasi on jo säröillä. Harjatessasi kuluneita hampaitasi huomaat miettiväsi tuubin muotoa. Joku nimeltä mainitsematon on taas kerran puristanut puikkoa aivan väärästä päästä.

Joskus innostuit siitä, mistä rumempi puolisosi innostui. Innostus saattoi olla mielipide, asenne tai idea, kaikki mitä oli kuviteltavissa. Nykyään innostut lähinnä siitä, että kuulet oven käyvän. Kunhan olette eri puolilla ovea.

Lauseen aloitukset ovat verkkaisia ja huolella artikuloituja. Pitkiä hiljaisia taukoja on kaksion atmosfäärissä päivä päivältä enemmän, vessanpöntön kansi tuppaa olemaan poikkeuksetta väärässä asennossa. Mukavat viestit kesken työpäivän ovat kuin ruosteinen muisto viime vuosituhannelta, nykyään enää SK-ravintolat muistavat sinua. Kärpäsestä tulee härkänen, jos paskakasa on vain tarpeeksi suuri. Ja onhan se.

Kasa rakentuu pienistä hiutaleista, joita satelee kuin huomaamatta. Ilma on sakeana tikareista ja puukoista, selkäsi panssari on jo melkein rispaantunut. Ydinaseet ovat käytössä, sinun suojauksestasi menee läpi, vaikka kuinka yrität väistää. Et enää mieti mitä sanot, vaan miten sanot. Mielestäsi jokaisesta sanasta ja eleestä voi vetää oman johtopäätöksen, juurikin sen oman. Korvasi sumenevat ja silmäsi kuuroutuvat, uskot enää omaan sanaasi.

Tähän pisteeseen olemme tulleet kämppäkaverini Akilleksen kanssa. Avioliitto rakoilee. Maistraatti, pelasta minut.