Nyt lähti

Tilanne wieniläisessä luokkahuoneessa klo 14:48: 21 paria autenttisia itävaltalaisia punasilmiä, Jussi Pekkala astumassa myöhässä tunnille ja viidakkojonesilta näyttävä itävaltalais-jenkki ope edessä pällistelemässä. Silmät tervehtivät ovesta tulevaa muukalaista, mustassa takissa ja takafalkkonissa. ”Hallo”, ja tyhjälle paikalle suomalainen peruna alas ja ensimmäinen tunti Itävaltalaisessa ammattikorkeakoulussa oli alkanut. Penaali pöydälle, Suomesta mukana roudattu, vähän käytetty vihko penaalin viereen. Keskittynyt ja kylmänviileä katse naamalle ja ei muuta kuin seuraamaan opetusta. ”Jos teillä on kysyttävää, voitte kysyä myös saksaksi.” Danke schön, nyt mennään eikä meinata. Juuri kun olin siinä uskossa, että sulaudun joukkoon, niin jonesin raaka kysymys ”onko täällä vaihtareita?” Käsi pystyyn ja nimi lehteen. Ja nyt ei kyseessä ollut mikään auditorio, vaan rehellinen pieni luokkahuone.

Todella hyvä, että tässä vaiheessa kukaan ei tuijottanut käsi sojossa olevaa takafalkonmiestä.

Ensimmäinen tauko neljätuntisella Wirtschaftsenglish 3-kurssilla. ”Mistä oot? Mikä sun nimi on? Ootko sä meijän kanssa koko kevään?” Tunne oli kuin sillä korkeasaarelaisella, pelastetulla paviaanilla. Muuta ei enää puuttunut kuin banaani, niin olisi voinut pyytää rahaa haastattelusta. Joka puolelta sateli kysymyksiä, osa saksaksi ja osa englanniksi. Aluksi olin hämmentynyt, mutta kun huomasin, kuinka rentoja täkäläiset olivat, niin johan helpotti. Kurssit ja kiroukset menivät sekaisin puheessa, mutta tulosta tuli. Ja ihan vaan sinne Suomeenkin tiedoksi, että voi niiden vaihtareiden kanssa puhuakin, voi jopa olla, että ne on ihan mukavia. Vaihtreille kannattaa myös sanoa seuraavanlaisia virkkeitä: ”Älä huoli tästä, mä hoidan tän sun puolesta” tai ”Anna sun sähköpostiosote, ni mä lähetän nää vastaukset, et saat vähä tasostusta”. Kiitos ja moi moi, Jussi oli mukavien itävaltalaiskollegoiden siipien alla turvassa.

Mutta siis nyt on oltu koulussa, huomenna tapaan puolet muista vaihto-oppilaista. Edessä Campus-round ja illalla soittoruokalaan ja sitten, niin, saa nähdä. Yhdessä argentiinalaisessa vaikuttaisi olevan potentiaalia Viinamäen mieskuoroon, mutta sitähän ei ikinä tiedä. Oluthan täällä on sellainen 0,69 €/0,5l tölkki, muu on saman hintaista kuin Suomessa. Toisin sanoen, säästö kuukausimenoihin on n. 20%, riippuu vähän mistä ostaa. Kerron enemmän kun koen lisää. Kaikki on sujunut kuin televisiossa, kämppäkin on jees, kämppis rehellistä hiihtoliittoa. 28-vuotias, yliopistolla arkeologiaa opiskeleva kreikkalaissankari. Tästä miehestä saatte vielä oman tekstin, lupaan sen. Vanha sanontahan sen kertoo: kämppistä ei itse saa valita.

Kuitti.