Body Language. Hipeille & homoille.

Koulunhaan tänne on tultu, niin koulussahan sitä sitten ollaan. Se, mitä koulussa tapahtuu, onkin aivan toinen blogi. Ensinnäkään, Suomessa ei ole olemassa kahden päivän intensiivikurssia aiheesta Body Language in Workplace. Kahdeksan tuntia päivässä, peräkkäisinä päivinä. Koska tällainen herkku oli tarjolla, oli pakko hypätä kelkkaan ja lähteä liukumaan.

Päästyäni luokkaan rakkaan suomiseuralaiseni kanssa, olimme hieman ihmeissämme. Tuolit olivat laitettu U:n muotoiseen asetelmaan, joten kyseessä oli todellinen opetusavoneliö. Pöydät olivat tungettu luokan perälle, joten siinähän olisimme, avuttomina ja pulpettialastomina toistemme edessä. 18 hengenheimolaista ympäri maailmaa siunautui ympärillemme, ja hetkessä alkoi perinteinen kyttäily. Tuolla kulmassa olisi kinkkejä, tossa ne muutama ihan shalalala kanadalaisneito, tuolla kentällinen zekrepuplikkejä ja läjä muita kansallisuuksia. Luokan edessä seisoi kurssin vetäjämme Itävallan Virve Rosti, hieman laihempana tosin, mutta kuitenkin miesten farkuissa. Mietin hartaasti, mitä tästäkin taas tulisi.

Kahden tunnin kuluttua huomasin flirttailevani (käskystä) Virven kanssa muiden vaihtareiden hajoillessa ympärilläni. Siinähän ei sinänsä ollut mitään erikoista, sillä meno oli kuin Rymy-Eetussa, bodylanguageharrastuksen mekassa. Seuraavaksi olikin aika hieroa naapurin niskoja (ei terve mikä hillo Jussilla kävi!), minkä jälkeen Jussi Suomalaisen oli aika leijua englanniksi hollantilaiselle. Yllättävän hyvin sanallinen taistelu keskellä luokkaa luonnistui, kehonkielestä puhumattakaan. Kaiken tämän välissä kävimme mielikuvitusmatkalla, tepastelimme ympäri luokkaa, puhuimme ilmeistä ja kehon asennoista. Näyttelimme, visioimme ja inspiroiduimme. Meno & pauke oli kuin Steiner-koulun joulujuhlassa tai Teakin ensimmäisellä kierroksella. Jos tässä vaiheessa selitätte, ettei kehonkielellä ole vaikutusta viestimiseen, niin suosittelen käymään osoitteessa www.peilitonhomoille.fi tilaamassa turhakkeen nimeltä peili ja katsomaan siihen. Tänään heiluttelin käsiäni, 43 eri naamassani sijaitsevaa lihasta ja koko muuta kroppaa. Minulle naurettiin, minä nauroin muille ja opettajatar – paras ehkä koskaan näkemäni! Kyseessä ei ollut väsynyt evtekiläinen artesaanilehtori, vaan yksityisyrittäjä. Tällä yksityisyrittäjällä oli pilke silmäkulmassa sekä rönsyileviä juttuja, mikä sopi väsyneelle allekirjoittaneelle oikein mainiosti. Mitä ikinä teimmekään, niin Jussi eteen ja nimi lehteen.

Toisena päivänä jatkoimme siitä, mihin olimme jääneet. Puhuimme äänenkäytöstä, videoimme itseämme erilaisissa tilanteissa ja nauroimme sydämiemme kyllyydestä. Tervehdimme toisiamme pelkillä vartaloilla, huusimme ja auoimme päätämme. Improvisoimme tilanteita, työpaikkahaastatteluista kännisen lapsen kotiin tulemiseen. Saimme palautetta kehonkielestämme, jossa meillä kaikilla oli ja on parannettavaa. Turha antaa tässä kohdassa viestimistä etumatkaa, sillä sanoilla on vaikea ottaa kiinni ensivaikutelmaa ja kaikkea muuta kehonkieleen liittyvää. Ainoa asia, joka minua jäi häiritsemään kurssissa oli, ettei Suomi tarjoa vastaavaa kokemusta kaupallisessa korkeakoulussa.

Luulen, että meidän vaihtareiden kurssittaminen maksoi koululle ehkä 1500 – 2000 €, sillä kyseinen mamma vetää Team-building kursseja psykiatreista Nokian kautta korkeakouluihin. Kurssi jyräsi suvereenisti muiden kurssien aikataulut ja oli muuten jotain, mistä menestyväkin suomalainen mainostoimisto olisi valmis maksamaan. Meikäläinenkin huomasi kurssilla, että suomalainen kehonkieli on luontevaa ja monipuolista kuin kahden leikkikouluikäisen keskustelu lapioiden paremmuudesta. Vertailimme eri kulttuureja ja päädyimme lopputulokseen, että Suomessa on järkiperäistä kehonkieltä, kun latinomaissa on mukana tunnetta. Suomessa sporassa käsiään heiluttavaa tai silmiin katsovaa yksilöä pidetään hulluna, koska jokaisella on oma muuri, jonka sisään ei niin vaan tullakkaan.

Tekisikö sinun mieli antaa poskisuudelmia ylipainoiselle kaverisi kaverille heinäkuisessa, helteisessä 65A:ssa? Voi olla, että jäisi suukot Brunbergille käytettäväksi. Ehkä ei tarvitse kärjistää näin paljon, mutta jonkinlainen keholla elehtiminen voisi tuoda lämpöä Suomalaiseen tapakulttuuriin. Jos mielestäsi viestimme monipuolisesti ja tunneperäisesti kehonkielellämme, niin olet valitettavasti vääräuskoinen ja sinut pitäisi kivittää. Mietipä omia työhaastattelujasi, perheillallisia, rippikonfirmaatioita tai Kimiä antamassa haastattelua. Seppo Räty tiivistää kehonkielemme käytön varsin onnistuneesti lausahduksessaan vilkuttamisesta hopeapallilla Barcelonan kesäolympialaisissa 1992:

”Vittuillakseni heilutin”.