Elokuva

Niin kuin kaverini isoäidillä on tapana sanoa, ”asiat tuppaavat lutviutumaan”. Välillä tuumaa, että mitenköhän taas tämäkin menee ja mikä on lopputulos. Toivoo, että olisi viikko tai kaksi tulevaisuudessa, jotta tietäisi, mitä tulee tapahtumaan. Murehtii ja huolii, vaikka ei olisi edes syytä. Odottaa ja miettii, vaikka asiat kyllä selviävät. Minun kohdallani tämä miettiminen ja askartelu tarkoittivat Tarhaa ja mainosmiestulevaisuuttani.

Innokkaimmat lukijat muistavat jutun kolehdista täällä blogissa. Tarkoituksena oli kerätä teiltä lukijoilta 300€ lentolippuja varten, jotta pääsen Tarhan työhaastatteluun (toista sataa hakijaa, neljä otettiin töihin). Ajattelin, että lentäminen Suomeen olisi ainoa mahdollisuus tavata Tarhan päättäjät. Minulle ei tullut mieleenkään, että elämä voi yllättää ja tuoda ratkaisun, jota ei osaa edes odottaa.

Allekirjoittaneen kohdalla se tarkoitti työhaastattelua Budapestissä.

Koska Tarha halusi tavata minut ja minä Tarhan, niin sattuma ja onni luotsasivat tätä kohtaloa. ”Sattumalta” toinen Tarhan partnereista tuli käymään Budapestissä ja meikäläiseltähän ei mene junalla kuin kolme tuntia Budapestiin. Tuumasin, että kolme tuntia ja 40 euroa unelmiensa työpaikan eteen ei ole yhtään mitään. En tiennyt, mitä tuleman pitää. Olin valmistellut Tarhan antaman esitehtävän, kuusisivuisen konseptin ja ehdan powerpointesityksen. Parhaassa tapauksessa olisin Tarhan työntekijä, huonoimmassa tapauksessa olisin tuhlannut päivän ja eurot. Mutta voisihan sitä istua vain kotona ja odottaa.

Budapestissä istuttiin viisi tuntia ja höpötettiin mainonnasta ja markkinoinnista. Lopputulos oli kuukausipalkka ja työsuhde-edut.

Olen nyt mainosmies. Juurikin se, mitä varten olen tehnyt vuosia töitä. Huh huh. Välillä elämä menee kuin elokuvissa.

PS. Kai se niin sitten menee, että yrittäminen palkitaan. Jos jotain haluaa oikeasti, niin se on mahdollista saavuttaa. Luuletko että oli sattumaa, että juuri Neil ja Buzz kävelivät ensimmäisinä kuun pinnalla?