Sunnuntaisuunnittelija

Sitä väillä miettii, mitä sitä tekee isona. Tai no siis isona, eikö tässä pikkuhiljaa jo aleta olemaan isoja? Varsinkin näin päivisin kun on aikaa, huomaan usein miettiväni asioita Suomessa ja tulevaisuuttani. Huomaan myös suunnittelevani elämääni koko ajan, vaikka se on tässä ja nyt. Huomaan miettiväni takaisintulojuhliani heinäkuussa, takaisin töihin paluuta sekä ensi syksyä. Pitääkö minun ottaa hirveä läjä kursseja, jotta olen taas mukana valtioneuvoston asettamassa opintoputkessa? Huomaan pyöritteleväni mielessäni ensi syksyn työelämää, ensi kevään bobiaikaa ja kaikkea muuta. Huomaan myös silloin tällöin miettiväni, mitä te teette juurikin nyt siellä. Huomaan, että sitä ei pääse pakoon, mistä on kotoisin.

Tällaista tapahtuu varsinkin silloin, kun minulla on tylsää.

Aivan, täällä on välillä tylsää. Siis aivan saman lailla tylsää, niin kuin sinulla siellä. Istut koneella ja mietit, että mitä sitä seuraavaksi. Siihen liittyy myös pieni turhautuminen, sillä sinulla on 12 eri asiaa, jotka pitäisi tehdä. Mutta tavallaan ne voi skipata seuraavaksi päiväksi, viikoksi, kuukaudeksi, vuodeksi. Kyllä ne muistuttavat, kun ne pitää hoitaa. Tai ainakin joku muistuttaa, viimeistään perintätoimisto. Kyseessä on samanlainen ajatusmalli kuin yhdellä legendaarisella ruoholahtipersoonalla. Kyseinen nuori mies oli törttöillyt nuoruudessaan, tehnyt niin sanotusti laskua. Tätä laskua hän maksoi nyt, kun oli valmistunut ammattikoulusta ja tienasi aikuistenrahaa. Kysyessäni, että miten velat, vastaus oli tyhjentävä: ”En mä tiedä, omansa ne ottaa, mä pärjään lopuilla.”

Tässä piilee tylsyyden, saamattomuuden ja laiskuuden perimmäinen aksiooma. Minä ja moni muu tekevät juurikin sen, mikä on välttämätöntä. Toiset taas haluavat olla tilanteen herra tai rouva, tavallaan olla aina edellä, mitä tulee tapahtumaan. Se tarkoittaa niin paperisia kuin sähköisiä almanakkoja, unettomia öitä ja Beroccaa. Se myös tarkoittaa kolme viikkoa etukäteen suunniteltuja yhden illan onnelakeikkoja ja jos oikein repäisee, niin tenttiviikon jälkeen voi mennä ottamaan nelisen bisseä naapurisoluun. Siinä ei ole todellakaan mitään pahaa, me kaikki olemme veistetty eri puulajeista. On jäykkää tammea ja notkeaa bambua. En vain tylsyydeltäni ja laiskuudeltani jaksa innostua suunnittelijatyypeistä, ellei kyse ole mainosalasta tai arkkitehdeistä. Eikö siinä suunnittelussa samalla mene vähän ohi juurikin se, mikä tekee tästä kaikesta niin kivaa: elämän ennalta arvaamattomuus?

Suunnitellaan suunnitellaan. Minä onneksi tiedän, mitä minä teen isona. Sitä varten ehkä suunnittelen vuosisuunnitelmia. Pitää olla päämääriä, joita varten tekee kaikkensa. Oma päämääräni tiivistyi alla olevaan tekstiin mainosmies Tommi Laiholta:

"Viisi käskyä"

Näytä intohimosi ja tartuta sillä muutkin.